keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Teos

Viime syksynä maalasin tämän maalauksen. Aloitin elokuun lopussa ja lopettelin joulukuun puolivälissä. Maalasin siis noin kolme kuukautta, ja nyt katsellessani valokuvia työskentelyvaiheista muistan teoksen tuoneen taiteen tavoitteiden lisäksi sisältöä ja inspiraatiota syksyyni. Aiheena on musiikkiteos - tai muotokuva sen tulkitsijasta.








torstai 16. maaliskuuta 2017

ISÄ ON KUOLLUT
Sain tiedon siitä siskoltani, ja siitä lähtien maailmani ei ole ollut sama kuin ennen. Onneksi olen edes osittain päässyt yli sen, ei enää tule niin paljon kännejä, joissa tahdon vain itkeä ja surra. Kaikista ristiriitaisuuksistaan huolimatta hän oli isäni, en arvostellut häntä koskaan ja parhaimpina (yhtenä kaikista niistä) muistona muistelen isää, kun kun armeijassa kysyivät, olenko hänen poikansa. Kovin monelta ei kysytä.

KUVATAIDEOPINTOJA JOENSUUSSA
Hitto, tää on iso kaupunki! Tai ei oikeastaan - silloin se vain tuntui siltä. Sain paniikkikohtauksia, ja tapanani oli juoda itseni humalaan, että edes uskalsin mennä ihmisten ilmoille. Nyt tämä kaupunki vaikuttaa niin pieneltä, että mietin, mitä nuorempana olen pelännyt.

TYÖTÖN PASKA
Ja nyt ei pidä huolehtia otsikoinnista - se tulee vasta myöhemmin. Huomasin olevani työtön ("graafikko"), ja hain sitten opiskelemaan kuvataidetta. Jota tosin alunperinkin olisin hakenut opiskelemaan - rahaa ja toimeentuloa pitää kuitenkin miettia, siitä lisää myöhemmin.

JA OPISKELEMAAN
Muutan Raaheen, toiselle puolen Suomea - voi sanoa itäsuomalaisittain. Maisemat on avarat, ja eikö olekkin, sanoo isäni, jonka kyydissä/avulla sinne muutan. Tuona aikan voisin ikäni ja haluni puolesta perustaa perheen ja hankkia ammatin, mutta, no...kun se on tästä alasta kyse, niin myöhemmin.

ARMEIJA
En menensty hyvin. Odotukseni sotilasarvosta taisi olla näissä ympyröissä ylimitoitettuja. Sinnittelen mukana. Sekin on tuohon puolivuotiseen taipaleeseen aika perkeleen hyvin.

SELITYKSIÄ
Ja kun olen valmistunut ylioppilaaksi, menen armeijaan. Tämä seuraa minua koko elinikäni: vihaan koulua ja sen arvosteluasteikoita, arvostelutapoja, jotka ovat mielestäni surkeita. Onneksi pääsen armeijjaan. Vaan enpä tiedä millainen rasti sielläkin odottaa.

VIHDOIN KIRJAT
En ole hyvä lukemaan. Silti olen se ainoa poika, joka tuolta yläasteluokalta edes hakee lukioon. Toinen tulee tosin myöhemmin, hän, jota onnittelen yliopilaslakki päässään sitten kun olen jo armeijassa. Lukemaan on silti pakko opeteltava, sitä teen vanhempieni avioeron jälkeen (ainiin - tästä en ehtinytkään kertoa, ehkä myöhemmin?) veljeni ja äitini asuttamassa lapsuudenkodissa. Asunhan täällä minäkin - kuuntelen Offspringia ja...no en oikeastaan mitään muut. Hoen vittua.

YLÄASTE-HELVETTI
Ensimmäinen päivä, kun menin yläasteelle, tämä tampio, tämä vanha ala-asteen kiusaajani sanoi: "Ka, apinahi päässy koulluun!" Sen verran lapsi olin, että ilman muuta reaktiota katsoin ensin Jania. Hän ei voinut auttaa. Vaikka hyvä ihminen onkin. Helvetti ja pelko jatkui vielä seuraavankin vuoden. Tuolle ajalle mahtuu tietysti myös seksuaalisuuden heräääminen ja muuta tosi helvetin tärkeetä,

VITUN TURNAUS JOSTA OON KUITENNI KIITOLLINEN
Ensimmäiset säröt ystävyyteemme taisi alkaa täsät: emme voittaneet. Monta vuotta kypsynyt haaveeni päästä vihdoin koulumme edustusjoukkueeseen sai tulta turnauksessa, jossa tein jopa kaksi maalia. Janin syötöistä. Emme silti voittaneet. Ystävyytemme alkoi rakoilla tästä.

PARAS KAVERI
Janin kanssa meillä synkkaa. Jani on ehkä vähän pyylevä, minä se apinalta näyttävä (tätä mielikuvaa kannan muassani uskomattoman pitkään). Mistä ystävyys alkaa? En tiedä, mutta se loppui yläasteelle. Olen kiitollinen tästä mitä sain osakseni.

ALA-ASTEEN HULLUT AJAT
Kiusaamisesta huolimatta ala-asteaika - tai lapsuus, oli mukavaa aikaa. Miksipä ei voisikaan olla niin, ihan meille kaikille? Joskus sain kuulla olevani apina, joskus minua temmottiin vanhempien poikien "toimesta" niin että tuntui. Joskus se jättää arpia, haavoja muistikuvia. Ja joskus kävi niinkin ukavasti että ystävystyin.

KOULUUN
Rauha on mukava. Rauha on hyvä. En oikeastaan osaa erottaa muuta, mutta nuo toiset pojat on vältettäviä. En osaa välttää, välittää. Toinen veljeksistä iskee minua nyrkillään mahaan vanhemman veljeksen käskystä. En tiedä, että näillä vaaleilla sinisilmillä on myöhempi vaikutus elämääni.

ENSIMMÄINEN MUISTOKUVA
Istun penkillä, en oikeastaan penkillä - traktorin peräkärryn aisan päällä. Olen tottunut kuitenkin tähän missä nyt istun, etten sen enempää mieti missä istun ja mitä teen. Piirrän. Huommenna kuulemma kouluun, niin sanoi äitini. En pidä. Piirrän kuvaa siitä, millainen olen koulussa. Savuverhon takana, ettei opettaja tiedä mitä teen. Oikein. Tämä on ensimmäinen muistokuvani. Mihin aikaisemmat hävinneet? Muistan äitini houkutelleen ja kutsuneen minua syömmään. Lapse3n tavoin olin kiinnostunut muusta. Seurasin kissaa. Ja sen takia sain kasvoilleni tahmeat hämähäkinseitit. Alhaalla. Muistan vieläkin tuon tunteen. Sen takia minusta tuli taiteilija.

perjantai 20. toukokuuta 2016

 AJATUKSIA TAITEEN HINNASTA                                               Taiteen hinta -seminaari
                                                                                                  Taidekeskus Ahjo 20.5.2016
Juha Kettunen, kuvataiteilija
2016


Taiteen ja kaupallisuuden suhde on mutkikas – ja taiteen kaupallisuuden. Kuinka paljon ja millä ehdoin taiteen tulisi markkinoida itseään ja tulla nähdyksi markkinatalouden ehdoilla?
Näihin asioihin koetan tässä tekstissä pureutua, ja kertoa samalla kuvataiteilijan asemasta.
Voin puhua vain omalla suullani omista kokemuksistani kertoessani kuvataiteilijan arjesta ja työstä. Valmistuttuani kuvataiteilijaksi Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulusta vuonna 2010, olen sen jälkeen koettanut tehdä taiteesta itselleni ammattia. Erilaiset lyhytkestoiset työt kuvataiteeseen ainakin jollakin tavalla liittyen ovat tulleet tutuksi, samalla kun olen pyrkinyt tekemään omaa taidetta ja edesauttamaan onnistumisprosenttiani siinä.
Jostakin syystä koen taiteen itseisarvona merkittäväksi. Todisteluja on toki esitettävä, eikä monellekaan käy talouden kysynnän ja tarjonnan ulkopuolelle asettuva ajatus. Tämä ajatus on merkityksellinen muista syistä.
Taide voi muodostaa merkityksen tarpeelle, jota mikään muu – viihde tai kaupalliset ratkaisut – omista rakenteellisista syistään, eivät pysty ihmiselle tuottamaan. Lainalaisuudet, joita taiteessa on toimivat eri periaatteiden mukaan kuin tarpeelle selittää taloudellisesti kannattava systeemi. Ihan jo siitä syystä, että näkisimme monenlaista, monimuotoista, erilaista taidetta, on oltava taiteen mahdollista tuottaa itsensä omalakisesti, ei pelkästään – ainoastaan – taloudellisen järkevyyden perusteella.
Monet kuvataiteilijat täällä tietävät mistä puhun; taiteen tekemisestä on usein joutunut maksamaan saadakseen taiteensa esille. Se on silti ollut merkittävää, merkittävämpää kuin jokin muu ostos tai hyödyke, jonka samalla rahalla olisi saanut.
Kerronko kokemuksistani Ahjon näyttelyistä? Miksi teokset saavat minut tuntemaan olevani taidenäyttelyssä – taiteen parissa eikä myyntitapahtumassa? Koen olevani taidenäyttelyssä, kun kukaan ei tarjoa sinulle mitään, sinun ei tarvitse miettiä mitä tarkoitusta varten joku jotakin tekee. Voit miettiä sitäkin, mutta sinun ei tarvitse. Tällainen kokemus on tärkeää ihmiselle: et tiedä mitään siitä, mitä ympärilläsi on. Ei ole ennakkokäsityksiä. Jo tämä riittäisi perustelemaan taiteen tarkoituksen, jos joku sellaista kysyy.
Taidenäyttely saattaa rikkoa myös käsityksiäsi siitä, mihin tällainen taidekonteksti itsessään liittyy. Et ole odottanut näkeväsi juuri sitä, mitä näet.
Originaalin ja hyvän taiteen tunnusmerkit? Ainoastaan kokemusten avulla ne on laskettavissa, ei laskelmoiden ja laskutoimituksia tehden. Vapaan taiteen merkitys on elintärkeä ja originaali. Sen voi tuottaa vain taide ja taideyhteisöt. Se tae – tai lupaus – pyhä, ostamaton. Tuottaa keskustelua ja kysymyksiä toteamusten sijaan.
---


Keskustelu. Taide tuo epäilyksiä jo valmiiksi todettuun. Varmasti mietitte, mitä järkeä on enää maksaa jostakin ylimääräisestä, kun kysyntään ja tarjontaan perustuva toimintatapa on jo olemassa. Vai luotammeko kysyntään ja tarjontaan perustuvaan toimintatapaan erehtymättömästi, sen kykyyn saada kaikki merkitykset ja niiden arvo puhtaasti esiin vai olisiko sittenkin hyödyllistä pitää yllä ajatusta vapaasta, omista lähtökohdistaan ponnistavasta taiteesta?
Mikä tarve minulla on tehdä taidetta? Se muodostuu tekemisen sisäsyntyisyydestä, siitä että teen tekemisen takia, ja jatkan tekemistä tekemisieni pohjalta ja ulottamana. Raha näyttelee sivuosaa tässä prosessissa, ainoastaan mahdollistavana tai rajaavana kehyksenä. Jatkan tekemistä niin kauan kuin minulla on mahdollisuuksia ja sisäistä paloa. Tämä on työtä, josta ei saada palkkaa – jossa kuitenkin on oltava ammattilainen. Saan syyttää valinnoistani vain itseäni, maksaa taiteen hinnan. Muutakaan en voi.
Olen kehittänyt itseäni taiteen parissa koko elämäni tähän päivään saakka, ja onnistun kohta. Hintaa on maksettu pitämällä oma itse toimintakykyisenä, valmiina – herkkänä ja vahvana. Hintaa on maksettu myös teosten äärellä. Omaa tekemistäni olen myös koettanut ohjata kaupalliseen suuntaan, sillä tavalla, että se tuntuisi vastaanottajille mielekkäältä. Silti kaikesta tekemisestä katoaa pohja, ellei tekeminen myös itselle ole merkityksellistä. Homman pitää ensin maistua itselle hyvältä, ennen kuin se voi maistua muille.

Taiteen hinta muodostuu teoista, jotka synnyttävät taidetta – työstä joka tehdään parhaimman mahdollisen taiteen eteen, työstä, joka tehdään taidetta mahdollistavien tekojen eteen.  

maanantai 13. tammikuuta 2014

Ajatustenvaihtoa


Luin Jaana Venkulan kirjan Taiteen välttämättömyydestä. Kirja osui tielleni sattumalta erään ystävän opastamana, ja sain siitä joitakin ideoita tai uusia katsanto- ja suhtautumistapoja aiheisiin ja abstrakteihin ajatuskehitelmiin, joita olen pohtinut. Osuvinta olisi kuvata kirjan tuottamaa kokemusta siten, että se tavallaan aktivoi joitakin jo ajattelemieni asioiden suhteita tai antoi niihin uuden näkökulman. Olen jonkin verran lukenut taiteesta kirjoitettua tekstiä, ja taiteen ideaa tai taidetta tutkien lähestyvät kirjat voivat antaa omaan ajatteluun jotain ainakin siten, että kirjallisuus voi sisältää joitakin samoja käsitteitä tai piirteitä kuin omatkin ajatukset ja sillä tavalla omia ajatuksiaan voi aktivoida pitämällä tavallaan ajatukset mielessään, mitä kautta ne voivat kehittyä.

Ensimmäinen asia, joka kirjasta nousi esille, oli jako tieteelliseen, taiteelliseen ja eettiseen ajatteluun. Tuntui jotenkin lohduttavalta tieto, ettei taiteen tarvitse vastata kaikkiin kysymyksiin, vaan niitä voi lähestyä myös tieteellisesti tai eettisesti, niiden vahvuuksia käyttäen. Taiteelle jäisi siten sen vaatima selittämätön tekijä, tai tila. Tällainen jako ajattelutavoissa antaa taiteelle sen mahdollisuudet todelliseen luovuuteen, muotojen ja suhteiden ennalta suunnittelemattomaan ilmaisuun. Noin vuosi sitten tänne kirjoittamassani päivityksessä asettelin tieteellistä ja taiteellista ajattelua vastakkain. Osa ystäväni kanssa viikko sitten käymästämme keskustelusta kuvaa muuttunutta ennakkokäsitystäni tieteelliseen ajatteluun:

- Tuo on totta, tai viime aikoina olen saanut huomata, ettei tiede ehkä joissain suhteissa ole kovin erilaista kuin taide; esimerkiksi se voi olla vaikuttavaa ja haastavaa, jotain muuttavaa. Olen jostain syystä pitänyt niitä taiteen ominaisuuksina, pelkästään melkeinpä vain siihen kuuluvina. Se johtuu varmaan siitä, että hahmotan tätä maailmaa taiteen avulla, ja liitän uudet ajatukset siihen, miten hyvin ne sopivat ajatellen teorioistani tai ajatuksista, joita minulla on taiteesta. Olen pitänyt tiedettä aiemmin jonakin konstruoituna kimppuna, josta voi hakea tietoa, muuttumattomana ja jähmeänä. Myös taide voi (ainakin ajatuksissani) muuttua em. piirteiksi, sitä yritän varoa. Kuitenkin ajattelusi ja se mitä teet on saanut aikaan "taiteellisessa" ajattelussanikin uusia asioita aikaan, joten olen huomannut kauttasi tieteen olevan muuta kuin minä olen sitä pitänyt.

- Tieteellä ja taiteella on paljon yhteistä. Sitä paitsi se riippuu myös siitä, kuka tekee tiedettä ja taidetta. Kumpaakin voi tehdä monella tavalla. Kaikki taide ei ole jotain haastavaa ja muuttavaa. Maailmassa tehdään paljon taidetta, joka ei haasta eikä muuta mitään. Samoin on tieteen laita. On taidetta joka puhuttelee laajaa joukkoa ihmisiä; on taidetta joka puhuttelee harvoja. On tiedettä joka puhuttelee laajaa joukkoa ihmisiä; on tiedettä joka puhuttelee harvoja. Se ei ole mielestäni hyvä laadun mittari, puhutteleeko jokin laajaa vai pientä yleisöä. Myös tiede voi haastaa ja muuttaa. Sitä paitsi, aivan kuin on monia erilaisia tapoja ja tekniikoita tehdä taidetta, on myös monia erilaisia tapoja ja tekniikoita tehdä tiedettä. Tieteessä ja taiteessa on muutakin samaa: kummallakin sanalla voidaan viitata moneen asiaan. Instituutioon, tuotokseen, ihmisiin jotka tekevät... Minä olen aina ollut kiinnostunut sekä tieteestä että taiteesta, sekä koettuna että itse harrastettuna, enkä ole kokenut että ne olisivat vastakkaisia. Sitä paitsi, osa tieteestä lainaa taiteesta ja osa taiteesta lainaa tieteeltä. Esimerkiksi värien kehittämiseen tarvitaan kemiaa, fysiikkaa ja matematiikkaa. Tiede voi joltain osin olla muuttumatonta ja jähmeää, mutta niin voi taidekin. Silloin on yleensä kysymys niin kutsutuista kausista ja valtavirtailmiöistä. Tieteen perusidea nimenomaan on kyky sietää epävarmuutta. Lisäksi tiede on ongelmanratkaisua. Se on siis luovaa toimintaa. Osa tieteilijöistä osaa kirjoittaa todella upeaa kaunokirjallista tekstiä ja on julkaissut muitakin kuin tieteellisiä tekstejä. Sosiaalipsykologi Jaana Venkula on kirjoittanut kirjan Taiteen välttämättömyydestä. Luin sen joskus 2007 tai 2008. Siinä hän kuvaillee omaa näkemystään taiteen tarpeellisuudesta yhtenä asiana yhteiskunnassa ja omia kokemuksiaan. Hänen mielestään taide on yksi ikkuna todellisuuteen, joka on ihmisyydelle välttämätön. Lisäksi joskus on niin, että osa tieteestä ja taiteesta ja uskonnosta puhuu pohjimmiltaan samasta asiasta mutta eri tavalla ja eri kielillä. Olen tavannut ihmisiä joiden mielestä taidetta ei tarvita. Eikä filosofiaa. Se on valitettavaa, ainakin jos se pääsee vaikuttamaan yhteiskuntaan liiaksi. Osan mielestä ei tarvita muuta kuin luonnontieteitä. se on hölmöä.



Kirjan lukeminen osui oikeaan kohtaan sikäli, että se sai jo pohtimiini asioihin uutta puhtia ja pointtia, painotti joitakin asioita mielessäni ja antoi tietysti uutta näkökulmaa, vaikka en olekaan varma tarkoittiko kirjan kirjoittaja näitä näkökulmia nouseviksi – ehkä ei, koska kuten taide, myös kirjan lukeminen on subjektiivinen kokemus eli sieltä nousee hieman eri asioita tai eri tavalla riippuen lukijan ja kokijan omista jo omaksutuista ja hellimistään ajatuksista, siitä millaisia ne ovat.

Kirjan avaaman parin ajatuksen myötä luulen nyt lähestyväni aiheitani rohkeammin kokeillen. Jossain määrin työskentelyni on ollut liiankin suunniteltua ennalta. Nyt ehkä uskallan laittaa itseäni enemmän likoon, ja ajatella taiteesta laajemmin kuin ennen – samoja asioita, mutta uudenlaisia ominaisuuksia saaneina. En ole maalannut ellen ole tiennyt tarkkaan, mitä maalaan, ja se on kapeuttanut ilmaisuvoimaa, joka taiteelle kuuluu. Annan maalausten tulla sitten kun on niiden aika, ainakin on hyviä ajatuksia pohjalla ja ne voivat saada jonkin ilmenemismuodon jossakin hetkessä.

perjantai 3. tammikuuta 2014

3+1+6=NYT

Olen viime vuonna miettinyt aiheita, joihin olen palannut viimeisen seitsemän vuoden aikana. Nyt olen käsitellyt aiheita kolmen maalauksen avulla, kolmea maalausta suunnitellen. Nämä kolme maalausaihetta ovat siis olleet ajatusteni kohteina, vaikka en ole tiennytkään mitä niihin tulee tai mitä lopulliset maalaukset tulevat sisältämään. Olen lähestynyt aiheita ajatusten ja kirjoitusten avulla. Toteutin siis suunnitelmani käyttää näyttelyvieraskirjaani luonnoslehtiönä, kirjoittamalla tosin. Nyt teosten suunnitteluprosessi on ainakin jossakin muodossa tallennettu näyttelyvieraskirjaan, joka tulee esille seuraavan näyttelyyn. Sitä paitsi tarvitsen nämä ajatukset kirjoitettuna työskentelyni tueksi ja miettiessäni aiheita eteenpäin.

Tämä aiheiden kehittely sai alkunsa viime vuoden maaliskuussa, kun sain idean työskentelystä kesäkuussa galleria Harhassa. Mietin aiheita maalis-, huhti- ja toukokuun ajan, ja koetin saada ne näkyviksi kesäkuussa. Aiheiden miettiminen jatkui myös kesäkuun työskentelyn ajan. Sen jälkeen olen miettinyt aiheita kirjoittamalla kuuden kuukauden ajan, joista kahden viimeisen kuun ajan olen kirjoittanut ajatukseni luonnos-vieraskirjaan. Lisään kuvia luonnos-vieraskirjan sisällöstä tuolta ajalta myös tänne blogiin.

Tästä eteenpäin jatkan aiheita luonnostelemalla muuten kuin kirjoittamalla ajatuksiani ylös. Kirjoittamalla ajattelu on edennyt jo niin pitkälle, että voin aloittaa aiheiden kuvallisen luonnostelun. Nämä aiheet eivät saa kuvallista ulottuvuuttaan, eivät toimi, muuten kuin työskentelemällä luonnostelemalla, piirtämällä ja miettimällä värejä.

1
2



3
4

5
6
7
8
9
10
11
12

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Työskentely ohi

Irtisanomisilmoitus kauneuden palveluksesta

Torni
No niin, nyt on työskentelyt tehty tähän palaan, ja sain muutaman uuden maalauksen valmistettua. Uusia ajatuksia tuli elämää ja taidetta koskien, ja se taitaa jäädä päällimmäisenä mieleen tämän kuun saldona. Lisäksi tuli kokeiltua joitakin teknisiä ratkaisuja, joita ilman tällaista löysin rantein työskentelyä ei olisi ilmestynyt kankaalle. On mahdollista kokeilla niitä myöhemminkin, ilmaisu on taas laajentunut. Päällimmäisenä tosiaan kuitenkin "mentaaliset mallit" joita sain päähäni ja tajuntaani tämän kuun aikana.