lauantai 6. helmikuuta 2010

Sävyjen etsimistä

Opinnäytetyön fyysiset työt olisi saatava tämän kuun aikana valmiiksi, mikä tarkoittaa sitä että aloitan työskentelemään sen kanssa melkein päivittäin. Tänään tein toisen harjoitelman pastellityöstä. Siitä tuli melkein samanlainen kuin ensimmäisestä. Tosin näiden kahden välillä on kulunut aikaa 2,5 viikkoa, minä aikana on selkiytynyt näkemykseni työn toteuttamistavasta. Silti en saanut tämänpäiväiseen työhön tuota näkemystä. Aion pudottaa käyttämieni sävyjen määrän kahteen, koska kuva on vielä liian sekava, eikä palvele aiheessa tutkimiani asioita. En kuitenkaan epäile, että kuvasta tulisi näin liian yksinkertainen, jos onnistun vain löytämään oikeat sävyt. Oikeiden värisävyjen miettimiseen menee muutama päivä, joten huomenna aloitan akvarellin.

Ei kommentteja: