keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Ajattelutavan muutos

Maalaustyöskentelyssäni päädyin tietynlaiseen kriisiin. Tietyt ajatukset olivat vieneet sisäänsä niin, että oli tultava muutos. Ne täytyi kuitenkin ajatella loppuun.

Olen useinkin käyttänyt maalausta ajattelun välineenä, maalausideoiden muodossa - niitä suunnitellen - ja työskentelyn ajan. Tässä on kolme maalausta, joita olen tehnyt parin viime viikon ajan. Aiheet niissä toteuttivat tai toistivat ajatuksia, jotka ovat vieneet minua maalaamaan melko usein - ehkä jopa viimeisen 7,5 vuoden aikana. Aiemmin näin "yritteliäästi" tai "ohjelmallisesti" pyrkien saamaan ajatukseni maalauksen muotoon olen lähestynyt ajatuksiani alastonkuva-aiheissani, joista oli tarkoitus tulla opinnäytetyöni (ja myöhemmin tulikin) edellisessä oppilaitoksessa. Suunnittelin ja mietin niitä aiheita aika pitkään ja monta vuotta ennen opinnäytetyötä vaikka lopullisissa töissä se ei näkyisikään. Silloin peilasin ajatuksiani naiseuteen - ehkä seksuaalisuuteen, ainkin jonkinlaiseen sukupuolisuuteen. Ehkä aihe oli liian epämääräinen ja pelottava, etten saanut ajatuksiani kovin hyvin muotoonsa. Vei liian moniin suuntiin. Nyt, kun käsittelin aiheita lapsuus-teemaa vasten, ajatukseni selkiytyivät. Siitä seurauksena kriisi, joka pakotti ajattelemaan, toi joitakin uusia puolia asioista mieleen. Ei kannata lopettaa maalaamista, siis.

Tietenkään mitään järin mullistavaa ei tapahtunut (vaikka siltä se joitakin asioita ajatellen tuntui) - jollakin tapaa ajatteluni ikään kuin vain "syveni". Olen tullut tutummaksi näiden asioiden ajattelun kanssa.

En enää hae vastakkainasetteluja abstraktioista ja tee niistä ratkaisuja. En käytä taidetta luulotteluun - edes ironisessa mielessä, vaan arvostan vastaanottajan näkemyksiä, vaikka ne itselleni ovat vieraita. Haluan nähdä taiteen kommunikaationa enkä vallan järjestelmänä tai käsitteiden täyttäjänä.

Koska en osaa ilmaista näitä asioita sanoiksi, pyrin laittamaan ne taulun, kuvan muotoon. Olen todella motivoitunut jatkamaan maalaamista, koska nyt näköalani on "laajempi" kuin ennen.

Syyt, joiden vuoksi olen (tähän mennessä) maalannut, eivät enää päde. Syynä ajatteluni muutos: nyt motiivi maalauksen taustalla tulee olemaan eri.



perjantai 22. helmikuuta 2013

Taiteilija-raukka-parka

Jokaisella on oikeus olla mitä tahansa mieltä, ja jopa vaatia taiteelta ja taideteokselta tiettyjä piirteitä, jotka sopivat yhteiskunnan rakenteisiin. Minulle se sopii, mutta taide laajassa merkityksessään ei välttämättä seuraa näitä vaatimuksia.

Esimerkiksi, kun menen taidenäyttelyyn, siellä on jotakin, mitä en täysin ymmärrä, jonka motiivi on minulle mysteeri ja jonka sisältö voi viedä johonkin - ihan mihin tahansa. Ainakaan minulle ei tule sellaista kokemusta kuin minun pitäisi tuntea jotakin. Se voi näyttää turhalta ja ehkäpä teoksella ei olekaan mitään tarkoitusta. Taiteilijastakin voidaan olla ihan mitä tahansa mieltä - kuitenkin teos on pääasia, mitä tahansa se saakin aikaan.

Minusta on hyvä, että on sellaistakin ajattelua, joka ei lähtökohtaisesti palvele mitään etua tai ole rajoittunut niiden määritelmien sisään, mitä pitää saada aikaan.

torstai 21. helmikuuta 2013

Selittäminen vai raakuus?

Minkälainen on hyvä taideteos?

Pitääkö taideteoksen olla teknisesti niin yksityiskohtainen, että katsoja omista lähtökohdistaan välittämättä tunnistaa siitä jonkin itselleen ennalta tutun asian tai kohteen? Yksityiskohtaisuudella tarkoitan taiteilijan viestiä siitä, millaisena hän jonkin asian esittää. Pitäisikö tuon asian olla katsojalle selvä ja tunnettu? Vai voisiko olla niin, että se tuo sen mieleen enemmänkin jonkin vaistonvaraisen aistin mukaan - vihjeenomaisesti? Tulisiko taideteoksen säilyttää tietty raakuus suhteessa käsittelemäänsä asiaan?

Provokatiivisuudesta

Ei tietenkään ole koskaan hyvä, jos teos on puhkityöstetty - katsojan kannalta loppuun selitetty. Katsojalle saattaa silloin tulla sellainen kokemus kuin häntä yritettäisiin ohjailla, mikä saa reagoimaan erittäin tunnepitoisesti - ja luonnollisena reaktiona suhtautumaan varauksellisesti. Tämä on tietysti ok, jos se on ollut tarkoituskin, usein kuitenkin täysin tarkoituksetonta. Siis saada aikaan katselijassa jokin eksakti tunne tai päätelmä, mikä katsojan kriittisyyden testaamisen ja vahvistamisen kannalta voi tietysti sekin olla hyväksi. Harvemmin on. Ja on myöskin turha yrittää keksiä teoksen joillekin tällaisille piirteille sellaisia perusteluita jälkeenpäin, jota ne eivät olleet alun perin.

Millainen on provokatiivinen teos? Onko kyse teoksen ominaisuuksista, piirteistä ja "osa-alueista" - vai enemmänkin siitä, millaisen reaktion teos saa aikaan yleisössä? Millä provokatiivisuutta yleensä on tapana mitata?

Ensimmäisenä tulee mieleen aihe. Se voi viitata tai suoraan esittää (ärsyttää) sellaisiin asioihin, jotka jollekin yhteisölle ovat kiellettyjä. Tällä keinoin on ainakin teoksen huomioarvon saamisen kynnys matalalla ja lavea - ehkä jopa valtakunnallisestikin - sen kummemmin puuttumatta siihen, mitä todellisia "kätkettyjä" rakenteita teos ihmisissä purkaa, tai miten merkityksellisiä ne ovat.

Ensisijaisena "mekaniikkana" on tässä siis huomioarvo, johon keskittämällä teoksen varsinainen sisältö ja korkea tekninen taso jää toissijaiseksi. Ehkäpä kapinallisinta, mitä taiteessa/taiteella voi tehdä, on keksiä tai löytää uusi tapa käsitellä jotakin asiaa tai uusi tekniikka?


tiistai 19. helmikuuta 2013

Taiteellisen ajattelun peruste

Miksi tieteellä ei pystytä vastaamaan niihin kysymykssin, joihin taiteella pystytään?
Mikä siinä on ero ?!!!!


Kirjoitin yllä olevan tekstin facebookiin puolitoista viikkoa sitten. Tekstiä kommentoitiin, että taidetta ei voi mitata ja että tunne olisi se "ero". Koska en voinut kuin olla samaa mieltä kommentoijan kanssa, en voinut kuin lisätä, että jonkinlainen epämääräisyys on ominaisuus, joka on taiteelle tyypillistä, ja jotakin "enemmän", mitä tieteellinen ajattelu ei voi tarjota.

Saattaa olla, että kysyin taiteen oikeutuksen perään - varsinkin kun ottaa huomioon, minkälaisessa mielentilassa asia tuli mieleeni. Tai nousi mieleeni; taiteen arvo on juuri siinä että se nousee ja kiinnittyy tiedostamattomasta ja tiedostamattomaan. Muutenhan pärjäisimme järkevyydellä. Eri asia sitten se, mihin taiteen käsite määritelmänä kiinnittyy.

Joka tapauksessa tuo ennalta suunnittelematon teko - kirjoittaa tuollainen kommentti nyt - sai miettimään asiaa enemmän. Olen tullut seuraaviin johtopäätöksiin: koska se on osa meitä. On mahdoton määritellä sen tarkemmin. On tyydyttävä tähän samaisen lauantai-illan kommenttiin: "Yksi syy, miksi pidän taiteesta on se, että se voi juontaa niin mihin vain."