Hardcore

Populaarikulttuuriin laskettavien metallimusiikin ja kauhukirjallisuuden näkökulmasta on tehnyt mieli kirjoittaa pidempään, vaikken soitakaan itse mitään tai tee musiikkia sen enempää kuin olisin kirjoittanut kauhukertomusta. Molempaa tyylisuuntaa musiikissa ja kirjallisuudessa olen kyllä kuluttanut ahkerasti.

Molemmissa on eräänlainen sokkivaikutus tai sokeeraavuus, mutta toimiakseen se ei voi olla itsetarkoituksellista tai laskelmoitua - toisin sanoen ei voi olla mitään kaavaa, jolla nämä piirteet edellä mainituissa taiteenlajeissa saisi toimimaan tai tehostettua, mikä pohdintana on saanut kirjoittamaan tämänkin kirjoituksen, koska uskon asian pohdiskelun olevan kirjoituksen arvoinen.

Molemmissa kiehtoo tietynlainen asioiden yli vienti - ei ehkä uteliaisuudesta vaan epänormatiivisuudesta. En ole nimittäin koskaan pitänyt perusteluista, ellei niitä voi testata perustelemalla perustelu sen omia vahvuuksia viemällä loppuun saakka.

Lisäksi synkkien, karmeiden, rumien asioiden tuonti päivänvaloon valaisee nurkat ajattelussamme - niiden kautta saamme sellaista tietoa, mitä muutoin emme. Ne voivat antaa kokemukset. Joskus kokemus on vaikuttavampi / merkityksellisempi kuin looginen päätelmä tai uskomus. Lisäksi mukana tulee mittasuhteita testaava bonus; kokeillaan, kuinka synkkiä ajatuksemme todella ovat. Mutta ei selittelyllä - toteutuksen on oltava tunteeseen perustuvaa - käsittelyssä olevalle peritunteelle ominaista.

Puhumattakaan että vastakohtaisuus saa herkkyyden jollakin oudolla tavalla esiin. Meissä.
                                    

Lauri Jaakkonen: Aivonkutoja, 2019, muste paperille.
Teos oli esillä Taideyhdistys Harhan Harhageddon-näyttelyssä 24.3. - 14.4.2019

Lauri Jaakkosen nimetön teos Harhageddon Expanse-näyttelyssä.