sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Uusi aamu




















Jostain syystä loppuvuosi ei ole minulle ominaisinta maalausaikaa. Ehkä se johtuu pimeydestä, mutta yleensäkin koen onnistuneeni parhaiten alkukevättalvesta ja alkusyksystä. Osallistuin loka- ja marraskuussa mallimaalaukseen, mutta tunsin alittaneeni itseni teknisesti, en ole siis tyytyväinen aikaansaannoksiini.

Yhdessä kuvassa sain aikaan jotakin tavoittelemaani. Edessä on opinnäytetyö, jonka aihe on alastonkuva. Minulla on jo erilaisia ajatuksia aiheesta. Maalaan erityyppisten valojen avulla, ja tavoite on tuoda käsityötaidolle arvoa.