Inspiraatio

Jossakin havaittavassa tilanteessa se on kuin valmiina. Se on alkanut muodostua jo ennalta. Et voi koskaan tietää missä se on - tai mistä asioista se näyttää itsensä. Kun menet paikalle, sinut valtaa varmuus ja syvältä kumpuava innostus. Menet paikalle, ja asiat joille olet jo antanut merkityksiä, saavat uuden, tähän sopivan ilmiasun.

Sinun on tehtävä töitä sen eteen. Jotakin yksityiskohtaista asiaa, jonka pienuus tulee esiin myöhemmin suuruutena. Hienovivahteista. Viisaus joka kumpuaa viisaiden ihmisten tekoina. Erilaisuus jota ihmisten erilaisuus aiheuttaa näkökulmiin. Kuin joku olisi tehnyt sen valmiiksi tähän tilanteeseen sopivaksi.

Pienet teot merkitsevät yllättävän paljon. Huomioonottavampana kuin jos olisimme jättäneet tekemättä. Kauniimpana siihen. Silti ei luopuen; jotakin siinä pitäen.

Olin maalannut tätä aihetta kuohuvasta vedestä maaliskuussa. Kuukautta myöhemmin istuessani linja-autossa Kainuun ja Pohjois-Karjalan välillä talven aikana metsään keräytyneet lumet olivat alkaneet sulaa nopeasti muodostaen uusia uomia ja nopeasti virtaavia vesiä samalla lailla kuin näyssäni. Minä rakastan tätä maata.

Maalasin vielä uuden kokemukseni muutamalle pitkulaiselle maalauspohjalle myöhemmin.

P.S: Jos en päivitä tätä blogia enää, niin ensimmäisessä kirjoituksessani 10 ½ vuotta sitten mainitsemani stannaus-tekniikka oli sumraus, jota tarkoitin.

Hardcore

Populaarikulttuuriin laskettavien metallimusiikin ja kauhukirjallisuuden näkökulmasta on tehnyt mieli kirjoittaa pidempään, vaikken soitakaan itse mitään tai tee musiikkia sen enempää kuin olisin kirjoittanut kauhukertomusta. Molempaa tyylisuuntaa musiikissa ja kirjallisuudessa olen kyllä kuluttanut ahkerasti.

Molemmissa on eräänlainen sokkivaikutus tai sokeeraavuus, mutta toimiakseen se ei voi olla itsetarkoituksellista tai laskelmoitua - toisin sanoen ei voi olla mitään kaavaa, jolla nämä piirteet edellä mainituissa taiteenlajeissa saisi toimimaan tai tehostettua, mikä pohdintana on saanut kirjoittamaan tämänkin kirjoituksen, koska uskon asian pohdiskelun olevan kirjoituksen arvoinen.

Molemmissa kiehtoo tietynlainen asioiden yli vienti - ei ehkä uteliaisuudesta vaan epänormatiivisuudesta. En ole nimittäin koskaan pitänyt perusteluista, ellei niitä voi testata perustelemalla perustelu sen omia vahvuuksia viemällä loppuun saakka.

Lisäksi synkkien, karmeiden, rumien asioiden tuonti päivänvaloon valaisee nurkat ajattelussamme - niiden kautta saamme sellaista tietoa, mitä muutoin emme. Ne voivat antaa kokemukset. Joskus kokemus on vaikuttavampi / merkityksellisempi kuin looginen päätelmä tai uskomus. Lisäksi mukana tulee mittasuhteita testaava bonus; kokeillaan, kuinka synkkiä ajatuksemme todella ovat. Mutta ei selittelyllä - toteutuksen on oltava tunteeseen perustuvaa - käsittelyssä olevalle peritunteelle ominaista.

Puhumattakaan että vastakohtaisuus saa herkkyyden jollakin oudolla tavalla esiin. Meissä.
                                    

Lauri Jaakkonen: Aivonkutoja, 2019, muste paperille.
Teos oli esillä Taideyhdistys Harhan Harhageddon-näyttelyssä 24.3. - 14.4.2019

Lauri Jaakkosen nimetön teos Harhageddon Expanse-näyttelyssä.

Taiteen tila

Taidekeskus Ahjossa avautui kaksi viikkoa sitten Reima Hirvosen näyttely Always pray! Itse palasin Ahjon kannatusyhdistyksen puheenjohtajaksi sopivasti näyttelyn avajaisiin, ja ajattelin nyt kirjoittaa ajatuksia herättävästä näyttelystä.

Lähtökohtana on varmaan taiteilijan oma elämä, mutta koska toteutusratkaisut ovat installaatiomaisia, näille installaation luoville rakennelmille ja teknisille ratkaisuille alkaa väkisinkin etsiä vastaavuutta ajankohtaisista ilmiöistä ja reaalimaailman sosiaalisista konstruktioista. 

On mökkimäisiä rakennelmia, pystytetty teltta kuin muistona jostain ja seksuaalikuvastoa esitettynä enemmän artefakteina kuin että ne veisivät tunnelman hekumallisuuteen. Lyhyen tutkimisen jälkeen katsojalle selviää näyttelyn avaavan seksuaalisuutta taiteilijan oman seksuaalisen suuntautumisen kautta. Videot - joita salissa pyörii rakennelmien ja kankaiden lomassa useita - antavat tästä selvimmät viitteet.

Silti tahtoisin nähdä näyttelyn myös vertauskuvallisena kulttuurin kuvauksena rakennuksineen ja videolla metsässä rymyävine ja pyörivine hahmoineen. Kun mukana rakennelmissa on kierrätyspuuta, spraymaalilla maalattuja pressuja ynnä muuta vanhaa kierrätysmateriaalia, väkisinkin ajatukset kääntyvät kulttuuriin Suomessa. Mutta ehkä jonkinlaisena vaihtoehtoisena rakentumana, jossa asiat eivät ole aivan samalla tavalla mutta muistuttavat riittävästi meidän maailmaamme, niin että lähdemme ottamaan selvää, mistä on kyse.

Salissa kiertely installaation keskellä on kyllä hieno kokemus. Se vie ajatukset nykyhetkestä johonkin minkä taiteilija haluaa tarjota hetkeksi. On mahdotonta paeta salissa taiteilijan seksuaalisen suuntautumisen esille tuontia, vaan se on kohdattava jollakin tavalla. Näyttely tarjoaa siihen jotakin, ja varmasti näyttely on siinä mielessä seksuaalivähemmistöjä kohtaan tunnettuja ennakkoluuloja purkava. Näyttelytilasta poistuttua jokin olemassaoleva käsitys on jo ehtinyt korvaantua jollakin syvällisemmin koetulla.