lauantai 3. marraskuuta 2018

Muistiinpanoja joensuulaisesta kuvataide-elämästä 25.6.2015 - 27.1.2017

27.1.2017

Eilen oli jälleen Ahjon 20-v. juhlatapahtumien suunnittelupalaveri. Hakemusteksti meni eteenpäin ja suunnitelmatkin, esitysten luonne tai aihe on vielä auki, mutta tässä tapaamisessa sovimme, että minäkin osallistun tanssi- ja musiikkiteoksen en koreografiaan, mutta teeman muokkaamiseen kuvataiteilijana. Siitä tulee jännää.

29.10.2016

Toiminta-avustusten täyttöä Ahjolle näyttelysihteerin kanssa keskiviikkona ja torstaina. Vei noin viisi tuntia. Apua oli Ahjon syyskokouksessa Taidekeskus Ahjon kannatusyhdistyksen hallituksen jäsenen T.T.:n esiin tuomista tarkennuksista ja muutoksista Ahjon toimintakertomukseen ja -suunnitelmaan. Hän on ollut sen verran mukana, että osaa nämä kuviot. Avustushakemuksiin oli helpompi ottaa pointteja noista jo syyskokouksessa läpikäymistämme asioista. Keskiviikkona oli läänintaiteilijan ja Taiken suunnitteleman Taidepyöräily -tapahtuman suunnittelukokous. Ahjon aukioloaikoja viikonlopun 13. - 14.5.2017 osalta pitäisi muuttaa tapahtuman vuoksi siten, että ne olisivat klo 11-16 molempina päivinä (normaalisti klo 12-15), ja lisäksi näyttelyjakson pitäisi alkaa päivää aiemmin sovitusta. Tätä pitää kysyä näytteilleasettajilta. Tämä tarkoittaisi myös sitä, että näyttelyt pitäisi pystyttää päivässä, mikä kuulostaa kohtuuttomalta näilleasettajia kohtaan. Normaalisti aikaa pystyttää näyttely olisi se kaksi päivää. Toisesta päästäkään, eli näyttelyn purusta ei voi oikein ottaa päiviä pois, sillä silloin edellisen näyttelyjakson näyttelyn tulisi purkaa saman päivän iltana kuin näyttelyt päättyvät klo 17.
Kuulin Ahjon jäsenyhdistyksen Joensuun Taiteilijaseuran johtokunnan muuttuneen kokoonpanoltaan. En vielä tiedä, ketä siihen kuuluu, mutta luulen T.O.:n olevan myös kandidaatti Ahjon puheenjohtajaksi ensi maaliskuussa, kun seuraava Ahjon hallitus valitaan, mikäli K.V. ja H.V. jatkavat Taiteilijaseuran puheenjohtajistossa. Tämä on vain epäilyni. Pitää yrittää hoitaa luottamustehtävät kunnialla ainakin siihen saakka, vaikka alun perin - oikeastaan vasta tämän vuoden alkusyksystä - ajattelin voivani jatkaa omasta puolestani Ahjon puheenjohtajana kevääseen 2019, mikäli se on mahdollista. Siihen väliin mahtuisi Ahjon 20-vuotisjuhlanäyttely keväällä 2018 ja SKjL:n vuosinäyttely syksyllä 2018. Aika näyttää.

6.10.2016

Edellisellä sivulla on luonnosta Ahjon syyskokouskutsuun, joka on tulevana lauantaina 8.10. Tiedote lähti jäsenyhdistysten jäsenille, ja mukana mahdollisuus ilmoittautua Ahjon 20-vuotisnäyttelyn suunnittelutyöryhmään. Ketään ei ole vielä viikon aikana ilmoittautunut. Lauantaina nähdään, onko syyskokouksessakaan innokkaita. Päivä valittiin tarkoituksella - samana iltana on Joensuun Taiteilijaseuran Art Karelia -taidemyyntinäyttelyn avajaiset, joten mukaan voi tulla taiteilijaseuran jäseniä. Viime lauantaina oli Taideyhdistys Harhan Harhanäkyjä -näyttelyn avajaiset Jokigalleriassa. Vein sinne aiemmin viikolla "kokeilu"-maalauksen - en saanut tarpeeksi vahvaa visiota "muotokuvasta harhasta", vaikka ajatuksia on.

27.9.2016

Sovimme Ahjon näyttelysihteerin kanssa Taidekeskus Ahjon syyskokouksen päivämääräksi 8.10. Tämän tosin mietimme jo Ahjon hallituksen viime kokouksessa 19.9. sillä perusteella, että samaisena päivänä olisi Joensuun Taiteilijaseuran Art Karelia -näyttelyn avajaiset, ja Taiteilijaseuran jäseniä olisi mahdollista houkutella näin myös Ahjon syyskokoukseen molempien ollessa samana päivänä. Ahjon hallituksesta monikaan ei pääse tuona päivänä osallistumaan syyskokoukseen, mutta idea olikin, että koska vain yksi hallituksesta lupautui Ahjon 20-vuotisjuhlanäyttelyn apurahahakemusten työryhmään, niin lisää väkeä saataisiin Taiteilijaseuran jäsenistä ja samalla ehkä myös ensi keväänä muodostettavaan uuteen Ahjon hallitukseen, johon kaivataan lisää väkeä. Saa nähdä miten käy - kuinka monta henkilöä työryhmään saadaan. Näyttelysihteeri laittoi ilmoitukset lehtiin tänään. Huomenna käyn Ahjolla laatimassa näyttelysihteerin kanssa sähköpostiviestin sekä kutsusta osallistumaan Ahjon 20-vuotisnäyttelyn työryhmään että kutsun syyskokoukseen lähetettäväksi jäsenyhdistyksille.

31.8.2016

Joen Yö -päivänä Ahjossa oli yli 1400 kävijää yhden päivän aikana. Osallistuin itse näyttelyiden valvontaan Joen Yönä klo 20-22, jolloin oli kahden tunnin aikana n. 365 kävijää. Taidekeskus oli tarkoitus laittaa kiinni jo klo 20, kuten muutkin Joensuun taidegalleriat, mutta koska vastapäinen, samassa korttelissa oleva Taidemuseo oli 22:een saakka auki, jäin valvomaan näyttelyitä. Kävin pari kertaa ohimennen myös Harhan vanerimaalaus- ja kasvomaalauspisteellä Suvantosillan alla, Penttilän puolella. Siellä oli 7 itseni lisäksi, ohikulkijat saivat osallistua "yhteisteokseen", eli vanerille maalaamiseen. Osittain se onnistuikin hyvin, ja vanerille oli jo maalattukin, kun kävin toisen kerran paikalla. Lähdin, kun eräs jäsen innosti pikkupoikia maalaamaan peniksiä (suurikokoisia) vaneriin. Ilmeisesti teoksen olisi tarkoitus tulla Jokigallerian näyttelyyn ulkoseinään lokakuussa. He olivat (paikalla olijat) peittäneet kuitenkin pahimmat "ylilyönnit" käydessäni paikalla n. klo 19 jälkeen. Tosin pari muutakin jäsentä, jotka siinä vaiheessa olivat paikalla, kun lähdin, lähtivät grafiikanpajalle sisätiloihin, koska eivät halunneet tulla yhdistetyksi moiseen ja olla paikalla ihmisten kulkiessa ohi. Eräskin jäsen, joka on sanonut arvostavansa Kalervo Palsaa, ilmoitti, ettei halua kuvia tms. mihinkään, joissa itse on mukana tällaisessa yhteydessä. Peniksiähän se Palsakin maalasi. Menikö tuo sitten hänelle yli? - Ainakin jäsen, joka sai moisen aikaan, sai aukenemaan silmäni siitä, kuinka valikoivasti ihmiset ottavat provosoivan "taiteen", kun hän juuri kesällä oli sitä mieltä (n.kuukausi sitten), että Ahjon Parafest-näyttelyn aikaan samaan aikaan Ahjon Kytö-tilassa ollut näyttely, jossa oli vastaavia elementtejä, kyllä sopi kehitysvammaisten taiteen kanssa samoihin tiloihin "herättäjänä". Joskus olen ollut sitä mieltä - tämän ajatuksen sain oikeastaan ex-tyttöystävältäni - että jonkin pelon tai sovinnaisuuden suojeleman väärinkohtelemisen, tabun tai yhteisöllisen sorto- ja pelottelukeinon täyttäminen "brutaalilla" toiminnalla, joka poistaa välineet sovinnaisuuden suojiin meneviltä kontrollointikeinoilta, - ts. juorut tms. - on oikein. Niin ehkä oli myös tässä tapauksessa, vaikkei täysin sama asia olekaan. Ainakin huomaa ihmisten valikoivuuden tiettyjen "tyyliseikkojen" suhteen, kun joku ne paljastaa viemällä asian noinkin pitkälle.
Jokigallerian näyttelystä noin muuten - aloin juuri miettimään nykyisen Harhan hallituksen ohjeistusta sähköpostiviestissä ryhmänäyttelyyn. Näyttelyyn tuleva teos voisi olla "muotokuva Harhasta", mikä sopii omiin tarkoituksiini - melko laveasti tai abstarktisti ajatellen. Heräsin viime yönä tunnin tai kahden ajaksi pää täynnä ideoita, ja kirjasin niitä ylös muistivihkooni. Äsken kävin niitä läpi. Teokseni voisi olla 1) tunnelmaltaan melankolinen, kertoen tilanteen, jossa ajatukset "taikasanat", muuttuvat toisiksi - tilanteesta johtuen. Millainen tilanne se olisi? Tai sitten se voisi olla 2) "objekti", jota tottelemme - sen sattumanvaraisuuksia, ja mitä vain se tarjoaa, tai 3) kaavamainen tapa, jolla seuraamme (jonkin ajatuksen) edustajia, vastakohtia tms. 4) huomaamatta kenties, että se mikä vapauttaisi, opastaisi tai neuvoisi olisi "tajuntamme äärirajoilla". Tämä siis kuvana jo harhainen, täysin vaikeaselkoinen tai niin epäymmärrettävä, että katsoja joutuisi muuttamaan jotain...(lähestymistavassaan). Viides 5) kuva kertoisi, miksi sen huomaan, juurikin sen vuoksi olemme jääneet - sen muotojen, tietyn tilanteen tms. takia. Tämä siis kertoisi myös sen "fysiologian" (tai ainakin edustaisi sitä "rehellisyyden periaatteella"). 6) Lohtua pitäisi kuitenkin tarjota - juurikin sen (tilanteen) vaikeuden takia - tarjoten ymmärrystä, miksi olemme ajautuneet siihen, ajattelemaan sillä tavalla, ja mikä siinä arvokasta. Ehkä tähän sopisi myös "mittasuhteita" muuttamalla jonkin näkeminen? Lähentelee 7) Melankoliaa, jossa "kirjoittaa / jonkin tarinan / sen suoma "kirjaimellisuus" - tai peräti tehokkuus saakin ajattelemaan...(päinvastaisella tavalla, ottaakin tilan...)".
Eiköhän näistä ajatuksista jokin maalaus pitäisi syntyä - olenhan miettinyt vastaavia asioita jo aika tarkalleen 10 vuoden ajan. Ajattelen pitää taidenäyttelyn, jossa nämä ajatukset olisivat niin hienosti esitettyinä, ettei itselleni jäisi mitään...tai olisin täysin tyytyväinen lopputulokseen ja tapaan, jolla jolla esitän ajatukset - nimenomaan taiteen muodossa; "hiljaisesti". Mikäli Taidekeskus Ahjosta - jonka näyttelyhaku-aika päättyy pian - aukeaa tai jää vapaaksi jokin aika, voisin yrittää saada muutaman maalauksen (tällä hetkellä näköjään 7) valmiiksi jopa ensi vuodeksi? Voin ainakin miettiä ja ajatella näitä aiheita jo tulevaan Harhan ryhmänäyttelyyn, joka on jo kuukauden päästä - jos löytäisin yhden aiheen, jota lähtisin toteuttamaan.

25.8.2016

Huomenna on Joen Yö, Joensuun Taiteiden Yö. Sen verran sain vielä ottaa osaa Taideyhdistys Harhan Joen Yö-toimintoihin, että lisäsin äsken Harhan nettisivuille kuvauksen ja kellonajat + paikan Harhan Joen Yö-toiminnoista. Lupasin tämän tehdä, kun kävin pitkästä aikaa (2-3 kuukautta väliä) Harhan viikoittaisessa tapaamisessa tänä iltana. Joen Yö-sivustolta oli linkki Harhan sivuille - näin lupasin ilmoittaa Joen Yön tuottajalle 3 kuukautta sitten, samaan aikaan oli vuosikokous, jossa tällaiseen ratkaisuun päädyimme, koska suunnitelmat silloin olivat vielä Harhan osalta auki. Kukaan ei vain ollut lisännyt esittelyä Harhan sivuille, vaikka sen tarpeellisuus oli tullut moneen kertaan esille, ja itsekin sitä muistuttelin. Ehkä nykyisen Pj.:n olisi pitänyt delegoida homma paremmin jollekkin nykyisistä aktiiveista tai hallituslaisista. No, päädyin sen tekemään, vaikka olen tietoisesti ollut ottamatta osaa nykyisiin suunnitelmiin ja aktiviteetteihin. Kävin päivällä myös tulevassa näyttelytilassa Jokigalleriassa. Sinne tulee lokakuussa Harhan ryhmänäyttely yhdistyksen jäsenille. Tähän mennessä näyttelyyn on ilmoittautunut 10 jäsentä. Sillä täyttää näyttelytilan nipin napin, mutta esim. 15 osallistujaa olisi ehkä ihanteellinen osallistujamäärä tuohon näyttelytilaan. Paikalla oli galleriavalvojana Harhan varapuheenjohtaja L., ja onkin hyvä, että hän on myös siellä osa-aikaisena galleriavalvojana, koska näyttelyn ripustus sinne ja käytännön järjestelyt ovat hänelle tuttuja, ja näyttelyn järjestäminen onnistuu samalla myös yhdistyksen puolesta näin kätevästi. Harhan nykyinen puheenjohtaja N. oli (ilmeisesti sihteerin, H.:n, kanssa?) tehnyt uuden näyttelytilahakemuksen Helsinkiin galleria Lapinlahteen, jonne itsekin laitoin Harhan hakemuksen huhtikuussa. Nyt haettavana olevat ajat olisivat keväälle 2017. Kehotin N.:a (hän tuli sattumalta vastaan kävellessäni Jokigallerialta) laittamaan hakemuksen myös Galleria Huutoon Helsinkiin. Varsinkin, jos osallistujamäärä tulee olemaan noin pieni. Sinne pitäisi vain toimittaa kuva-aineistoa näyttelyyn tulevista töistä, ja ne pitäisi kerätä. N.:n ehdotus jutellessamme oli hyvä, että viime vuonna toteutetusta Harhan jäsenten taiteesta kertovasta katalogista voisi lähettää sähköisen version kuvanäytteinä. Itselleni oli Harhan puheenjohtajana viime vuonna nämä kaksi tavoitetta: Harhan katalogin toteutus ja painaminen (koska sitä oli suunniteltu siitä asti kun liityin Taideyhdistys Harhaan - keväästä 2008) sekä ryhmänäyttelyn saaminen Helsinkiin. Lisänä tuli myös viime vuoden 2015 Joen Yöhön toteutettu labyrintti, sekä joulumyyjäiset joulukuussa. Kaikki veivät omaa aikaani aika paljon, ja oli aika antaa vetovastuu innokkaammille. Helsingin näyttely näyttää nyt kyllä vähän epävarmalta, koska näyttelytilaa ei ole saatu. Laitoin viime vuoden syksyllä näyttelytilahakemuksen neljään helsinkiläiseen tilavuokrattomaan galleriaan, mutta yhteenkään niistä ei päästy. Viime keväänä tiedustelin kaupallisia gallerioita Helsingistä, mutta niissä olisi ollut 3 viikon vuokra lähes 3000 euroa. Sellaiseen ei ollut mahdollisuuksia, vaikka saimme apurahaa yhdistykselle 1500 euroa nimenomaan näihin kahteen näyttelyyn. Galleria huuto näyttäisi tässä vaiheessa parhaalta ratkaisulta, koska siinä 3 viikon vuokra olisi tuo 1500 euroa. Näyttelyä pitäisi valvoa itse osaltaan, tosin. Ehkä Helsingissä asuvat jäsenemme voisivat sitten vuoden päästä syksyllä osallistua näyttelyn valvontaan - mikäli tilaan nykyinen hallitus hakee, ja mikäli tila saadaan yhdistyksen ryhmänäyttelyn käyttöön syksyksi 2017. Lähinnä kyseeseen tulisivat Harhan jäsenistä tai ex-aktiiveista A. ja T., jotka omalta osaltaan ovat olleet mukana myös Galleria Huudon toiminnassa. Saa nähdä, kuinka näyttelytilan hakemisessa ja saamisessa käy - muussa tapauksessa saamamme apuraha 1500 euroa pitää palauttaa, mistä myös keskustelimme N.:n kanssa.
Mutta se ei ole enää minun asiani, kuten ei myöskään Harhan huominen Joen Yö-toiminta. Olen tarkoituksella väistynyt syrjään Harhan aktiivitoiminnasta - olin kuitenkin mm. toteuttamassa puheenjohtajana Harhan laajaa 10 vuotta Harhaa -näyttelyä Taidekeskus Ahjoon, ja olisi hyvä, jos tästä edellisestä yhdistyksen ryhmänäyttelystä tulisi jatkumoa ainakin vielä yhden näyttelyn verran. Mutta ainakin tuo Jokigallerian näyttely onnistuu, kuten totesinkin jo.

6.8.2016

Ahjon vuoden 2017 näyttelyiden valintatyöryhmä (A.T. ja O.S.) valitsivat näyttelyt tänään. Valinnat onnistuneita - myös kokonaisuuksina (kaikkiin neljään tilaan).3 Sysi- salin aikaa jäi vielä haettavaksi myöhemmin - mahdollisesti myös 1 Hiili-, 1 Kytö-tilan ja 1 Koksi-salin aika - riippuen, käykö ehdotus näyttelyn ajankohdasta eräille näytteilleasettajista.

25.7.2016

N.K., Harhan uusi puheenjohtaja, kyseli viime viikolla tietoja Harhan tulevasta ryhmänäyttelystä (apurahahakemukset, minne gallerioihin ollaan haettu jne.) Vielä on epäselvää, voiko Taiteen edistämiskeskukselta saamaamme 1500 euroa käyttää vielä ensi vuonna, ellei näyttelyaikaa Galleria Lapinlahdesta Helsingistä aukene. Tämän vuoden viimeinen näyttelyaika (27.11. - ) heillä on ilmeisesti vielä valitsematta. Apurahan myöntöperusteissa Taikella oli "Yhdistyksen ryhmänäyttelyn 2016 järjestämiseen Joensuussa ja Helsingissä". N. selvittelee nyt, voiko tuota apurahaa käyttää vuonna 2017, jos joutuu hakemaan uudelleen galleriatilaa syksyllä ensi vuodelle.
Tässä N.:n lähettämää tekstiviestiä: "Kävin pitää ottaa yhteen hannaan yhteyttä mutta hän on vielä lomilla. Mutta virkailija joka oli paikalla ei nähnyt sille mitään estettä." Tulipa mieleeni vuosi sitten, kun tämä samainen Taiteen edistämiskeskuksen Hanna oli kirjoittanut facebookiin saaneensa lomilta palattuaan kuvan sähköpostiinsa paskasta "pettyneeltä apurahanhakijalta". Selvisi myöhemmin, että lähettäjäksi epäiltiin minua, koska kuva oli lähetetty juha.kettunen@gmail.com -osoitteesta. Joku oli antanut väärän sähköpostin Ahjon silloisia hakemuksia varten - tuo sähköposti ei ole minun. Todennäköisesti Ahjon näyttelysihteeri, koska tämän vuoden keväänäkin oli mennyt minulle tarkoitettu viesti väärään sähköpostiosoitteeseen!

14.7.2016 (klo 23:05)

Huomasin Taidekeskus Ahjon sähköpostiin tulleen eilen viestin klo 15:38 Popkadun Alanko katutähdeksi? -kilpailun koordinaattorilta asiana korvaavien tilojen etsintä tähän tapahtumaan sateen vuoksi.
Tarkistin Ahjon sähköpostin äsken, ja huomasin siis tämän viestin vasta äsken. Onneksi Ahjon palkattu näyttelysihteeri oli vastannut viestiin, kysyen edellä mainitulta taholta mahdollisuutta tapaamiseen sopiakseen käytännön järjestelyistä tänään 14.7. klo 12. Itse olen nyt 200 km:n päässä Kuhmossa (tulin eilen klo 19), joten en olisi pystynyt hoitamaan asiaa. On hyvä, että asioita on yhdistyksessä hoitamassa useampi henkilö (tai ainakin kaksi). Tapahtuma on tosin vasta ylihuomenna lauantaina, joten olisin ainakin ehtinyt reagoida viestiin, vaikka en olisi päässyt paikan päälle.
Myös Harhan nykyinen puheenjohtaja (N.K.) oli laittanut viestiä Ahjon s-postiin tiedustellakseen kokouspaikkaa Harhan suunnittelukokoukseen, liittyen Joen Yö ym. Harhan suunnitelmiin. Suunnitelmat kun Harhan osalta lienee Joen Yön osalta auki...

5.7.2016

Päivällä kävin Ahjolla Ahjon asioita hoitamassa. On tullut hyväksi rutiiniksi käydä siellä tasaisin väliajoin - tulee hoidettua ajankohtaiset asiat ja ehkä suunniteltua tuleviakin.
Tänään kävin siellä laittamassa allekirjoituksen paperiin, jota pankki oli kysellyt, nyt kun näyttelysihteeri oli paikalla valvomassa näyttelyitä, kuten tiistaisin tämän kuun tekee - muuten hän on heinäkuun lomalla. Ahjon toiminnan pyörittäminen ilman palkattua työntekijää (näyttelysihteeri) tuskin olisi mahdollista - ellei tilalle löytyisi jotakuta todella innokasta talkoolaista, joka suostuisi hoitamaan asioita esim. vuoden ajan - palkatta. Sellainen tuskin olisi mahdollista.
Nykyisten näyttelyiden avajaisissa viime perjantaina Sysi-salin näytteilleasettajat - ryhmä Porista - kysyikin tästä asiasta. Ilmeisesti heillä on jonkinlainen kollektiivi, yhdistys ja tilakin siellä, ja sen vuoksi olivat kiinnostuneita, millä tavoin palkkaamme galleriatyöntekijän ja näyttelysihteerin.
Tämänpäiväisellä käynnillä tuli hoidettua muitakin asioita - viime hallituksen kokouksessa (27.6.) esille otettuun Ahjon näyttelyiden valintatyöryhmään ei ole ilmoittanut vielä kukaan Joensuun Taiteilijaseuran jäsen - sähköpostiviesti Ahjolta kaikille Taiteilijaseuran jäsenille lähti kuitenkin 5 päivää sitten. Otin näyttelysihteerin kanssa puheeksi sen, mitä teemme, ellei kukaan ilmoittaudu. Ehdotin, että noin vuosi sitten silloisen Ahjon hallituksen valitseman näyttelytyöryhmän suostumusta kysytään myös ensi vuotiseen. Viime kokouksessa Ahjon näyttelyiden valintatyöryhmän kokoontumispäiväksi päätettiin alustavasti 5.9.
Muina asioina tänään: noin kuukausi sitten Ahjolla esitystilaa kysymässä käynyt henkilö (N.A.) kävi kertomassa lisää esityksestään, ja katsomassa Ahjon Sysi-salista, kuinka suuren tilan tarvitsisisvat esitykselleen. Aiemmin ehdotin, että he pitäisivät esityksen Ahjon kutsunäyttelyn avajaisissa 19.8. Se onnistunee, sillä sai tänään jo Ahjon hallituksen jäseniltä kahdelta jo vihreää valoa.
Lähetin kyselyä tuon Ahjon kutsunäyttelyn näytteilleasettajille, voisivatko he lähettää 1) näyttelyjulisteen/kutsun 2) näyttelytiedotteen 3) näytteilleasettajien CV.:t 4) mahdollisesti teoskuvia (ehkä näyttelyyn tulevista teoksista) 5.8. mennessä.
Pitää vielä olla yhteydessä avajaisissa mahdollisesti esiintyvään ryhmään, mikä heidän esityksensä nimi on, ja olisiko heillä kuvamateriaalia esityksestä - tai jonkinlainen kuvaus.
Sovimme näyttelysihteerin kanssa, että lähetämme Ahjon näyttelyhaun 2017 tiedotteen liitoille, taiteilijaseuroille ym. viikon päästä.

30.6.2016

Maanantaina (27.6.) iltapäivällä heti Juhannuksen jälkeen oli siis Ahjon hallituksen kokous. Esityslistaan olin laatinut keskustelua Ahjolla Taidekeskus Ahjon kannatusyhdistys ry:n toimesta järjestettävien (mahdollisesti) näyttelyiden 2017 ja 2018 lisäksi näyttelytyöryhmän valinnan vuoden 2017 Ahjossa pidettäviin näyttelyihin. Olisin itse halunnut olla valitsemassa tulevan vuoden näyttelyitä valintatyöryhmässä - ehkä siten, että Ahjon hallitus olisi valinnut näyttelyt, mutta se vaihtoehto ei saanut kannatusta kokouksessa. Päädyimme vaihtoehtoon, jossa Joensuun Taiteilijaseuran ja Itäisen tanssin aluekeskuksen jäsenet voivat ilmoittautua tähän näyttelyiden valintatyöryhmään. Se on hyvä vaihtoehto ainakin sen puolesta, että näin Ahjon toiminta saa aikaan mielenkiintoa ylipäänsä - ainakin paikallisissa kuvataiteilijoissa?
Apurahoista ts. Ahjon mahdollisesti järjestämistä näyttelyistä sovimme, että keskitymme vuoden 2018 Ahjon 20-vuotisnäyttelyyn, ja jätämme ensi vuoden Suomen Itsenäisyysjuhlavuoden Suomi 100 -hakuun hakematta.

31.3.2016

Toissailtana Joensuun Taiteilijaseuran vuosikokous. Eilen illalla Taidekeskus Ahjon kannatusyhdistys ry:n vuosikokous. Oli vaikeuksia saada hallitus muodostettua, riittävän paljon ihmisiä mukaan. Minut valittiin puheenjohtajaksi. Olen nyt seuraavan vuoden Ahjon puheenjohtaja, ja keskityn siihen, paremmin kuin viime elokuusta tähän päivään, jolloin toimin varapuheenjohtajana, mutta hoidin puheenjohtajan tehtäviä.
Luovun samalla taideyhdistys Harha ry:n puheenjohtajuudesta, ja otan ehkä rahastonhoitajan tehtävät, ellei ketään muuta innokasta löydy. Nyt kun on ollut opeteltava tilinpäätöksen laatimista perusteellisesti, syynä korttien pienmyynti.
Viikko sitten torstaina alkoi taideyhdistys Harhan jäsenten toteuttama taidetta 24h -tapahtuma. Paljon järjesteltävää ja toimittavaa ennen sitä. Osallistujia oli 12, ja tapahtuman ideana oli tehdä taidetta vuorokausi. Tapahtumasta koostettu näyttely on nyt esillä Ahjon Sysi-salissa. Vielä on jäljellä näyttelyn purku 13. - 14.4., sekä raportin kirjoittaminen apurahan myöntäjälle Joensuun kaupungille.

16.3.2016

Sanomalehti Karjalaisessa oli arvio Ahjon nykyisistä näyttelyistä, ja myös omasta näyttelystäni Hiili-tilassa oli maininta - samoin kuin psykologien ja psykologian opiskelijoiden yhteisnäyttelystä, jossa olin apuna. Hienoa, että pääsivät esiin.
Tänään suunnittelin julisteen tulevan näyttelyjakson näyttelyyn, joka alkaa noin viikon päästä. Kyseessä on Harhan Taidetta 24h -näyttely. Vaikka julisteen suunnittelu tuntui turhauttavalta hommalta (tein jo yhden version eilen - kysyin palautetta, ja suunnittelin julisteen kokonaan uudestaan saamani palautteen perusteella). Kirjoitin lisäksi näyttelytiedotteen tapahtumasta, ja annoin sen jäsenten arvioitavaksi (nettiin) äsken.
Julisteen suunnittelun jälkeen piti pakata muutamia töitä - jotka tätä edellisen näyttelyjakson taiteilijoista osa oli jättänyt Ahjoon. Postitamme ne huomenna.
Pakkauksen aikana Harhan kirjanpitäjä astui Ahjoon - oli laittanut viestin aiemmin, jota en ollut huomannut. Kävimme kirjanpitoa läpi. Siinä on vielä tarkistettavaa, eli lisää hommia. Ajattelen tätä positiivisesti siten, että Harhan vuosikokouksessa voin ottaa asian esille, ja ehkä sitä kautta saamme jonkun uuden toimintaan mukaan aktiivisesti. Kirjanpidon läpikäynnin jälkeen oli puhetta hänen kokemuksistaan Joensuun Taiteilijaseurasta, ja vastuista, väsymyksestä. Hän otti vertailtavaksi JTS:n ja Ahjon pj.:n tehtävät. Ehkä omassa toimessani Ahjon vpj.:na (hoidan puheenjohtajan tehtäviä) ei ole yhtä paljon tehtäviä. Tein silti tänäänkin yhdistyksiin liittyviä töitä klo 11-16.

26.2.2016

Tänään oli "Ajankohtaiset työhallinnon terveiset" -koulutus tai tiedotustilaisuus, jossa olin kuuntelemassa Ahjon puheenjohtajan ominaisuudessa liittyen Taidekeskus Ahjon työntekijän työllistämisen mahdollisuuksiin. Tilaisuus kesti klo 8.20-10.15.
Sitten pitikin hakea painotalosta julisteet sekä hankkia kehyspahveja (tai tarjousta niistä - en kuitenkaan itse maksanut) liittyen Taidekeskus Ahjossa 28.2. - 20.3.2016 esillä olevaan psykologien ja psykologian opiskelijoiden taidenäyttelyyn Ihmisyydestä. Näyttelyä ripustamassa olin klo 12-17. Ripustuksen suunnittelu olikin aika paljon vastuullani - mukana koko ajan oli onneksi kaksi näyttelyyn osallistuvaa psykologian opiskelijaa, joten näyttelyä ei tarvinnut aivan yksinkään ripustaa. Ripustus ja sen suunnittelu on ihan mukavaa - varsinkin, jos sitä voi yhdessä tehdä kuunnellen muidenkin mielipiteitä. Klo 17-19 vielä oman näyttelyni ripustus yksin Ahjon Hiili-tilaan, mukana 3 maalausta. huomenna vielä valojen suuntaaminen ja näyttelyjulisteeni suunnittelu.

11.2.2016

Tänään hyvä Harha-kokous, kaikkien viimeviikkoisten haasteiden vastapainoksi viime aikoina muissa yhdistyksissä. Paikalla oli minun lisäksi koko palaverin ajan vain Harhan edellinen sihteeri M.S., mutta saimme paljon ideoita tulevaan Taidetta 24h -tapahtumaan. Taidetta 24h tuli ideoida tammikuun lopun Harha-tapaamisessa Taidekeskus Ahjon tyhjien näyttelyaikojen täyttämiseksi tälle vuodelle. "Kaksnelonen" valtaa nyt Ahjon Sysi-salin kolmen viikon ajaksi 24.3. - 13.4., johon kuuluu vuorokauden pituinen työskentely, mistä näyttelykin kootaan. Saimme tänä iltana raikkaita, uusia ideoita! Lähetin juuri osallistumisohjeet sähköpostilla kaikille jäsenille, sekä muistion tämäniltaisesta palaverista kuudelle aktiiviharhalaiselle, joita tapahtumaan osallistuminen kiinnosti menneiden viikkojen tapaamisissa.
Näyttelykalenteri tälle vuodelle Ahjossa täyttyi viime viikon maanantaina 12. Sen täyttyminen oli huojentavaa, koska kaikki näytti tämän vuoden osalta niin epävarmalta vielä tammikuussa (esim. 7 eli puolet suurimman Sysi-salin tiloista vuokraamatta).
Muuta edellisviikolla tapahtunutta: keskiviikkona oli uuden näyttelyn avajaiset, joissa tutustuin neljään näytteilleasettajaan muualta Suomesta avajaisten "jatkoillakin". Avajaisissa oli n. 20-25 henkeä, aika vähän - mutta kun näytteilleasettajat olivat muualta...
Keskiviikkoiltana meni muisti ja torstaina krapula.
Perjantai-aamun Ahjon hallituksen kokouksessa Joensuun Taiteilijaseuran uusi puheenjohtaja käveli kokouksesta kesken, kun käsiteltävänä oli Taiteilijaseuran toimistovuokra-asia! (TS maksaa nyt kuukaudessa vähemmän kuin Ahjo puolesta yläkerran toimistotiloista). Kokous keskeytyi. Ehkä hän sillä pystyi pitämään vuokran ennallaan? Uusi hallitus valitaan maaliskuun vuosikokouksessa Taidekeskus Ahjon kannatusyhdistys ry:hyn, ja uusia hallituksen edustajia tarvitaan etenkin Taiteilijaseuran puolelta 1-4. Ovat käsitelleet asiaa TS:n kokouksessa tiistaina, mutta en tiedä, millä tavalla - onko kukaan esim. lupautunut tehtävään, vai pitääkö laittaa tiedustelu koko Taiteilijaseuran jäsenille jo lähiaikoina.
Ai niin, maanantaina oli apurahanhaku Skr:lle, auttamassa oli T.L. Hakemus laitettiin Ahjon kutsunäyttelyyn 19.8. - 11.9.

22.1.2016

Selvisi, että Ahjon galleriatyöntekijä ei halua tehdä Joensuun gallerioiden yhteisesitettä. Niinpä taittajaksi valikoitui tämän viikon alussa Joensuun Taiteilijaseuran ja Taidekeskus Ahjon kannatusyhdistys ry:n hallituksen jäsen G.G. Kuitenkin, parin päivän jälkeen selvisi, että hänen työviisuminsa umpeutuu tämän kuun lopulla (ensi viikon jälkeen), joten esitteen taitto pitäisi tehdä etänä. Enkä tiedä, kuinka esim. palkan maksu tapahtuisi ulkomaille. Kenties täytynee etsiä uusi taittaja esitteelle.
Ahjon näyttelyaikoja on vielä vapaana - hakuaikaa on vielä ensi viikko. En ole enää niin huolissani, etteikö näyttelyajat täyttyisi tälle vuodelle - kenties pari suurimman Sysi-salin varausta aivan loppuvuodesta jää roikkumaan niin, ettei niitä (ehdi saada esitteeseenkään ja) varata vielä helmikuun alkuun mennessä, mutta ehkä myöhemmin, kevään, kesän ja syksyn mittaan? Kahdesta pienimmästä salista joku aika saattaa jäädä varaamatta myös. Asia on selvempi ensi viikon jälkeen.

13.1.2016

Tänään illalla Harhan tilinpäätöksen papereiden valmistelua tilintarkastajallemme klo 20-23. Tämä olisi ollut oikeastaan rahastonhoitajan homma. Jatkanko itse rahastonhoitajana (nyt kun olen asiat sisäistänyt), ellen puheenjohtajan tai varapj.:nä? Saa nähdä, sen mukaan mennään (Harhassa), kuinka innokkaita löytyy vuosikokouksessa.
Eilen apurahojen tekoa Ahjolla n. klo 11.30-16. Ahjon kesänäyttelyyn kaupungille ja Kulttuurirahastoon, Harhan Taidetta 24h -tapahtumaan, sekä työtila-avustuksen liitteitä. Kevyesti eniten aikaa meni Ahjon hakemusten tekemiseen. Näillä hakemuksilla - tai niiden mahdollisesti mahdollistamilla näyttelyillä olisi kenties mahdollista täyttää Ahjon puuttuvat näyttelyajat.
Haastattelin Ahjon galleriatyöntekijää puheenjohtajan tehtäviä hoitavan työnantajan ominaisuudessa. Sovimme, että suunnittelemme Joensuun gallerioiden yhteisesitteen yhdessä - jos taitto-ohjelma löytyy.

11.1.2016

Viime perjantaina Ahjoon liittyen kokous, n. 1,5 tuntia, minkä jälkeen muita Ahjon asioiden hoitoa - yhteensä klo 10-14. Taiteilijaseuran johtokunta oli ilmoittanut käsittelevänsä Ahjon asioita omassa kokouksessaan tänään 11.1., minkä johdosta ilmoitin ilmoitin Ahjon hallitukselle Ahjon hallituksen nopeasta kokoontumisesta perjantaina 8.1. - ilmoitin asiasta 30.12.2015. Joulukuun puolessa välissä - tai ehkä jo marraskuun kokouksessa 20.11.2015 selvisi, että Ahjon näyttelyajat vuodelle 2016 ammottavat puolittain tyhjillään, ja perjantain kokouksessa koetimme keksiä keinoja, joilla näyttelyaikoja saisi täyteen. Marraskuun kokouksessa jo tehtiin päätöksiä toki uudelleenhausta Ahjoon, mistä lähti viestit Suomen kuvataidejärjestöille. Joensuun Taiteilijaseura on toinen Ahjon jäsenyhdistyksistä, ja tämän vuoksi he olivat käsitelleet Ahjon kyseistä asiaa kokouksessaan. Itsehän en tänä vuonna enää ole mukana Taiteilijaseuran johtokunnassa. Puheenjohtaja oli vaihtunut, samoin varapj.

Tässä hieman joulukuun ohjelmaa yhdistystoiminnan osalta, joka kuvaillee toimintaa parhaiten:

2.12. Soitin vapaata liiketilaa Joensuun keskustassa vuokraavalle taholle, kysyen, onnistuisiko taide- ja käsityömyynti 17. - 20.12. Tila olisi mahdollisesti ilmainen, ja taideyhdistys Harhan jäsenet myisivät siinä tuotteitaan. (Samalla ehkä saataisiin uusia jäseniä paremmin toimintaan mukaan - myöhemmin ehkä luottamustehtäviin).
Lisäksi soitin Ahjolle tulostuspalvelua ja tulostinta tarjonneelle myyntineuvottelijalle ja sovin ajan Taiteilijaseuran sihteerin ja Ahjon näyttelysihteerin kanssa huomiseksi.
Kävin ripustamassa muutaman työn (oman työn) Taiteilijaseuran galleria Kohinan aulagalleriaan, koska varasin ajan jo kesällä. Siihen meni pari tuntia, mukaan lukien yhden vastikään maalatun työn hakeminen työhuoneelta.
3.12. Ahjon ja Harhan asioiden hoitoa Ahjolla 4,5 tuntia; Ahjon saamattomat näyttelytilavuokrat, ensi vuoden näyttelyaikojen tyhjänä olo ja toimenpiteet näyttelyaikojen täyteen saamiseksi sekä näitä ennen myyntiedustajan tapaaminen liittyen tulevaan Ahjon ja Taiteilijaseuran käyttöön hankittavaan tulostus- ja skannauslaitteeseen. Sen jälkeen Harhan asioiden hoitoa; liiketilaa vuokraava henkilö soitti, ja sovimme, että vapaana oleva liikehuoneisto Suvantokadulla on Harhan käytössä 17. - 20.12. Sen jälkeen laitoin jäsenille viestiä tulevista taide- ja käsityömyyjäisistä ennen joulua, ja pyysin ilmoittautumista viikon sisällä - myöskin talkoolaiseksi myynti- ja asiakaspalvelutyöhön. Tilasin ilmaisen maksukortinlukijan netistä, toimii kaapelilla. Varmistin asian vielä joulumyyjäisiä ja kortinlukijan hankkimista ehdottaneelta N.M.:ltä (jäsen), ja hän oli sitä mieltä, että kannattaisi olla langaton. Siksi pitäisi hankkia noin sadan euron laite varmuuden vuoksi, että myyjäisissä ostajat pystyisivät maksamaan kortilla. Mutta sen hankintaan tai tilaukseen vaaditaan luottokortti, eikä minulla ole sellaista. Soitin Harhan sihteerille H.L.:lle, ja kysyin, onko hänellä luottokorttia (koska H. on yksi Harhan nimenkirjoittajista). Sovimme, että tilaamme laitteen huomenna puolen päivän jälkeen Ahjolla, koska oma tietokoneeni on nyt rikki. Laitoin myös hakemukset Third Space ja Sic -gallerioihin Harhan Helsingin näyttelyä varten. Aiemmin (26.10.) lähetin hakemuksen Sorbus-galleriaan Helsinkiin. Saa nähdä, kuuluuko näistä mitään.
12.12. Vein maksukortinlukijat lataukseen Ahjoon. Selvisi, että vain toinen niistä on kytketty Harhan tiliin. Ensi viikolla, kun niitä testataan, selviää kumpi.
21.12. Harhan joulumyyjäiset ovat nyt ohi. Ne kestivät neljä päivää, ja myytävää oli 7-8 tyypiltä. 60 kävijää. Kävin tänään vielä siivoamassa liikehuoneiston, jossa myyjäiset olivat. Lisäksi myyjäisten purkua eilen 2 tuntia. Toissapäivänä olin myymässä 6 tuntia. Kaikkiaan olen tehnyt siis myyjäisten eteen toistakymmentä tuntia vapaaehtoistyötä, tienaten itse 24 euroa omalla korttimyynnilläni. Lisäksi viikonloppuna oli Teatteriravintolan uuden näyttelyn ripustus, joka oli Harhan jäsenille. Siihen meni 2-3 tuntia. Galleria Kohinaa ei tarvinnut mennä valvomaan. Taiteilijaseuran varapuheenjohtaja ilmoitti niin sähköpostilla viime viikolla.
Perjantai-iltana olivat Harhan pikkujoulut Kulttuurikahvila Laiturilla. Meitä oli yhteensä ehkä 15. Harhan tulevaisuudennäkymät saivat ehkä selvennystä, kun paikalla oli (uusi jäsen). Tiedustelin häneltä, olisiko hänellä kiinnostusta ryhtyä Harhan uudeksi puheenjohtajaksi.


24.11.2015

Eilen lähetin myös kolme sähköpostiviestiä Harhan jäsenille: Kudelma-näyttelyyn osallistujilta tiedustelin, olisiko kenelläkään näyttelyyn osallistuvalla kiinnostusta tehdä näyttelyyn tuleville töille paspikset eli taustapahvit valmiisiin, kesällä 2014 hankittuihin lasivitriineihin ja tietoa halvoista taustapahveista. Lisäksi lähetin tiedon Harhan jäsenille tarkoitetuista pikkujouluista perjantaina 18.12. Ehdotin myös jäsenille lahjan tekemistä Joulupuu-keräykseen - Harha kustantaisi materiaalikulut (muutamia euroja per lahja). Saa nähdä, kuinka moni innostuu, ja valmistaa joululahjan, joka tulisi vähävaraiselle lapselle tai syrjäytyneelle miehelle. Lahjan saajat valitsee lastensuojelu ja sosiaalitoimi. Ehkä tulevaisuudessa Harhan jäsenet voisivat tehdä lahjoja edellä mainittuun tarkoitukseen esim. viikottaisissa tapaamisissa ensi syksynä. Omalla puheenjohtajakaudellani pitäisi vielä ainakin puuhata taide- ja käsityömyyntipiste/hylly Kulttuurikahvila Laiturille. Menen asiasta keskustelemaan Laiturin aktiivitoimijoiden kanssa ensi viikon tiistaina heidän kuukausikokoukseensa. Pohdittavana on ainakin sopimuspohja, jokainen myyntiin tuotteitaan tai taidettaan asettava teksisi sopimuksen nimenomaan Harhan kanssa, koska Laituri ei halua olla myynnissä kai mukana. Keskustelulla tuo selvinnee. Olen kaavaillut myyntihyllyn aloitusta heti ensi vuoden alkuun. Siten tämän vuoden myynnin voisi kasata yhdeksi ryppääksi yhdistyksen kirjanpitoon - joka on joka tapauksessa tehtävä vuosittain - ja voisi samalla laatia toimivamman systeemin nykyisen tilalle. Mahdolliset puutteet voi kirjata uuteen suunnitelmaan, ja tehdä tarvittavat parannukset. Ensi viikolla pitää kysellä mahdollisia vapaana olevia toimitiloja mahdollista Harhan joulumyyntiä varten, mikäli ne saisi ilmaiseksi esim. 4 päivän ajaksi 17. - 20.12. Idea on hieman sama kuin Laiturin taidemyyntihyllyssä, ihmiset voisivat ostaa meiltä taidetta, postikortteja, käsityötuotteita joululahjaksi.

23.11.2015

Tänään klo 10-15 Joensuun Taiteilijaseuran kokous ja Ahjon asioiden hoitoa (työntekijän työtunnit, 3 sähköpostiviestiä liittyen viime perjantaiseen 20.11. olleeseen Taidekeskus Ahjon kannatusyhdistys ry:n kokoukseen, jotka piti lähettää yhteistyötahoille, sekä edellä mainitun kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen. Ahjon kokouksessa oli paikalla 6 hallituksen jäsentä (itseni mukaanlukien) ja sihteeri. Ainoastaan Mari puuttui.
Kokous meni hyvin. Kesti 2 tuntia. Päätöksiä saatiin tehtyä. Tämänpäiväinen Taiteilijaseuran kokous on puolestaan viimeinen, jossa olen läsnä (en jatka JTS:n johtokunnassa). Yllätyin, kun minua ehdotettiin Art Karelia -stipendin saajaksi, mihin sisältyisi näyttelyn pitäminen galleria Kohinassa kesällä. Mutta seuraava kokous ja johtokunta sen päättää ensi vuonna. Myös 70-v. juhlakirja oli tullut painosta.

30.10.2015

Tänään on lokakuun viimeinen päivä, Pyhäinpäivä, ja Harhan seuraava ryhmänäyttely pitäisi olla ohi samaan aikaan ensi vuonna. Juuri äsken tuli idea näyttelyjulisteeseen piirrellessäni luonnoslehtiöön: Harhapupu eli Harhan logo sijoitettuna yhteen (tai useampaan) Helsingin Rautatieaseman "Kivimiehen" tilalle. Samannäköiset hahmothan ovat Joensuun Kaupungintalon julkisivussa. Ehkä ideani tulivat sieltä: viime keskiviikkona 27.10. purimme Taidemuseon viereisellä nurmikolla ja Taidekeskus Ahjon pihalla olleen Joenlabyrintin. Varastoimme sen Ahjon ulkovarastoon Itse maalasin labyrinttiin juurikin nuo Kaupungintalon (kaupunginteatterin rakennuksen) Seppeleenkantajat. Ideoidessamme tätä kuva-aihetta keväällä ja kesällä Jns Street Art -porukassa (=Taideyhdistys Harha + Sirkkala Design Club), mietimme millä tavalla yksi hahmo voisi olla "muunneltuna". Päädyimme tähän, olisihan se voinut olla Harha-pupukin. Mutta tätä ideaa voi käyttää tulevan ryhmänäyttelyn markkinointimateriaalissa.

29.10.2015

Tänään: Taidekeskus Ahjon kannatusyhdistys ry:n syyskokous ja apurahojen toimittamista Harhan seuraavaan ryhmänäyttelyyn liittyen. Paikalla Ahjon syyskokouksessa oli 2 hallituksen jäsentä ja sihteeri + 1 Joensuun Taiteilijaseuran (jäsenyhdistyksen) jäsen. Toimin puheenjohtajana. Yksi Ahjon kannatusyhdistyksen jäsen tuli paikalle tunnin kuluttua kokouksen alkamisesta. 3 + sairaslomalla oleva puheenjohtaja puuttuivat kokouksesta.

22.10.2015

Joensuun Taiteilijaseuran 70-vuotisjuhlakirjan taiton oikolukua ja virheiden korjaamista. 1 ½ A4-arkkia kirjoitusvirheistä, muutoksia tekstin asetteluun sen saamiseksi yhtenäiseksi. Noin 4 tuntia tein sitä tänään. Kirjan taittaa Georgiasta tullut Georgy "Giga" Gigolashvili, joka on Joensuun Taiteilijaseuran jäsen. Kirjan on tarkoitus ilmestyä tänä vuonna. Se painetaan Virossa.

18.10.2015

Joensuun Taiteilijaseuran Art Karelia -teosmyyntinäyttely päättyi tänään. Olin purkamassa näyttelytilaa Taidekeskus Ahjossa n. 2 h viimeviikkoisen näyttelyn rakentamisen (12 h?) lisäksi, koska olin työryhmässä.
Huomenna on Taiteilijaseuran kokous - viimeinen varmaan, johon osallistun. Viikon päästä on nimittäin Taiteilijasuran vuosikokous, jossa valitaan johtokunta seuraavalle vuodelle, enkä itse aio jatkaa. Myös Taidekeskus Ahjon kannatusyhdistys ry:n syyskokous on reilun viikon päästä, ja siinä yhdistyksessä riittää tarpeeksi tekemistä minulle.
Eilen oli kuitenkin Taiteilijaseuran kokouksissa ja tapaamisissa ideoitu keskustelutilaisuus taiteesta Ahjolla. Paikalla oli neljä Taiteilijaseuran jäsentä - minä mukaanlukien - joka alusti keskustelun. Aiheena oli "sisällöllisesti vaikuttavan taiteen" ja "harmonisuuteen pyrkivän taiteen" vertailu. Keskustelussa tuli hyviä ajatuksia, vaikka eräs keskustelija piti vastakkain asettelua näiden kahden välillä keinotekoisena.

28.8.2015

Tänään on Joen Yö eli Joensuun taiteiden yö - nyt, tänä iltana. Taidekeskus Ahjo on ollut avoinna kello yhdeksään asti, samoin kuin taiteilijaseuran Galleria Kohina. Taideyhdistys Harha toteutti yhdessä AMK-opiskelijoiden kanssa taidelabyrintin Taidemuseon takaiselle nurmikolle vanerista. Se rakennettiin eilen illalla, siihen meni melkein 6 tuntia. Yhteensä maalaajia ja rakentajia on ollut noin 15. Tänään on vain satanut koko päivän vettä, niin Labyrintti ei ollut klo 12-21 mikään yleisöryntäys. Labyrintti voi onneksi olla sijoituspaikassaan lokakuun loppuun saakka, niin ei ole vain tästä päivästä kiinni.
Viikko on ollut yhdistystoiminnan puolesta vilkas. Sen lisäksi, että labyrinttiä on täytynyt toteuttaa edellisviikolla muistaakseni joka päivä, niin on ollut myös tällä viikolla. Lisäksi maanantaina kävin keskustelemassa Ahjon puheenjohtajan tehtävistä kaksi tuntia, ja tiistaina oli illanvietto taiteilijaseuran johtokunnan jäsenten (meitä oli paikalla 4), Taiteen edistämiskeskuksen Pohjois-Karjalan sivutoimipisteen Taidetoimikunnan kolmen jäsenen, sekä Taiteen edistämiskeskuksen neljän edustajan kesken. Illanvieton - samoin kuin päivällä tapahtuneen ohjelman, johon kahta meitä Taiteilijaseuran johtokunnan jäsentä lukuun ottamatta kaikki edellämainitut olivat osallistuneet - tarkoitus oli tuoda ideoita ja kokemuksia Pohjois-Karjalan kuvataide-elämään. Ihan kiinnostavaa, että sain kutsun tällaiseen, varsinkin tässä vaiheessa, kun en todennäköisesti enää jatka Joensuun Taiteilijaseuran johtokunnassa, vaan keskityn Ahjon toimintaan. Illan rohkaisevin ajatus taisi tulla sittenkin taidetoimikunnan muotoilija-edustajalta, tai ainakin hänen ajatuksensa olivat kuvataiteilijan elämää ymmärtäviä ja sen merkitystä arvostavia.
Äsken kävin tässä vesisateessa pitkällä kävelylenkillä. Mieleeni tuli idea eri vuodenaikojen vaihteluita kertovista tai niistä inspiraationsa saavien maalausten näyttelystä. Jotain sen kaltaista olen nyt 16 kuukauden aikana hahmotellut ja toteuttanutkin "Vuoden Aikana" -projektissa, mutta tämä olisi kiteytyneempi, vahvempi ja tunnelmaltaan laajempi. Näyttelyä suunnittelin kävelylläni pidettäväksi Jokigalleriassa, joka on yksityinen taidegalleria Joensuussa. Näyttelyyn tulisi 13-16 maalausta, niin suunnittelin, tai suunnilleen sen verran olisi aiheita. Mikä ajankohta olisi? Se riippuu varmaan siitä, milloin aloitan, eli joka vuodenaika pitäisi saada mukaan. Aikaisintaan näyttely olisi siis syksyllä 2016.

22.8.2015

Viime viikolla oli paska-episodi; Joensuun Taiteilijaseuran varapuheenjohtaja K.V. kertoi maanantai-iltana myöhään sähköpostissaan, että olisin lähettänyt "kakkakuvan" Taiteen edistämissäätiön henkilölle (en nyt muista nimeä, vaikka tämän kokoisessa / näin pienessä kaupungissa varmaan sekä taiteilijat että taiteen avustuksista päättävät tahot tuntee toisensa). En ollut lähettänyt tuota kuvaa, mutta joku sen kuitenkin oli lähettänyt - tämä asia selvisi, kun aloin setvimään asiaa. Se kuva ei ollut tullut minun sähköpostistani, vaan jonkun toisen, saman nimisen (tai sitten tarkoituksella tätä asiaa varten luodun) sähköpostiosoitteesta.
Mieleeni tulee viime kevään epäselvä episodi, jossa minun "sanomakseni kertomaa" asiaa puitiin taiteilijaseuran kokouksessa R.V.:n erottamisen ohella. Erotetaanko Juha "Joensuun Taiteilijaseurasta, kun hän on tällaista mennyt sanomaan kaupunkilehdessä?" Suora viittaus lehdestä; Ammattimaisissa taiteilijaseuroissa on aina ne isot pamput, jotka päättää, kuka pääsee jäseneksi, mutta tähän yhdistykseen pääsee kuka tahansa". (Viitaten taideyhdistys Harhaan - jonka näyttelyä koskien tuo lehtijuttu tehtiin). En sanonut noin, vaan toimittaja tahtoi "vääristellä asiaa/sanomisiani saadakseen ehkä värikkäämmän jutun lehteen"? Tämä - sekä paskakuva-episodi - on antanut itselleni luvan miettiä, millaista olisi ehkä jossakin muussa kulttuurissa? Olisiko tällaisia toimintatapoja? Toisaalta, eilen oli hieno ilta, ja muutenkin arvostan tätä suomalaista mentaliteettia (ehkä liiankin paljon?). Eilen oli hieno ilta. Arvostan suomalaisia (etenkin naisia).
Toissailtana oli taideyhdistys Harhan tapaaminen, jossa oma tunnelmani oli se, että koin, että ihmiset vain ovat tulleet sinne arvostellakseen minua ja toimintatapojani. Huono itseluottamus?! Ehkä. Minua vituttaa ja haluan muuttaa sen asian/asenteen, että ihmiset jotenkin voivat vaatia toisilta jotain omien tunneimpulssiensa perusteella. Noinhan on aina, mutta haluaisin jotenkin (=taideteoksessa?) muuttaa tämän asian ihmisten asenteissa, ajattelussa. (Note to yourself; jos et ole täsmällinen, et ole kovin tehokas!)
Ehkä pitäisi arvostaa ihmisiä heidän oman persoonallisuutensa vuoksi (siitä, mitä se tuo tähän maailmaan, mitä kaunista)? Ehkä haluan sitten itse olla jotenkin erilainen - että minun asiani ei ole mennä mukaan heidän "mielikuvitusleikkiinsä". Ei todellakaan.
Tässä tämä tällä kertaa - olen kokenut epäoikeudenmukaista kohtelua. Se olkoon pääpointti tälle kirjoitukselle.

Pakko kirjoittaa tämäkin tänne (dokumentaation takia) ?! Asia on vaikea, mutta taidekeskus Ahjon kannatusyhdistys ry:n puheenjohtaja M.L. oli viime viikolla ollut vakavassa liikenneonnettomuudessa, jonka takia on nyt tällä hetkellä koomassa. Toivon ja rukoilen, että M. pääsee kuntoon.

5.8.2015

Labyrintin tekoa tänään klo 16.30-21.00, siis 4½ tuntia. Sitä ennen kävimme kolmen muun Harhan hallituksen jäsenen kanssa kysymässä tarjouksia ja tutkimassa paperilaatuja painotaloissa Harhan jäsenten taidetta esittelevää katalogia varten n. 2 tuntia.

4.8.2015

Ohjelmassa tänään: Labyrintin tekoa Jns Street Art -projektissa Joen Yöhön 28.8. Työryhmään kuuluu Harhan jäseniä tai muutoin ryhmänäyttelyissä töillään osallistuneita. Esimerkiksi Harhan sihteeri H. oli tänään tuonut oman kuviosahansa vanereiden leikkelyä varten, ja aloitti sahaamisen. Tällaisessa yhdistyksessä aktiivisia tekoja eri projekteissa tarvitaan ydinryhmältä. Jatkoin sahaamista H.:n lähdettyä, minkä lisäksi maalasin vanereita. Menin paikalle puoli tuntia myöhässä - puoli kahdelta, ja pääsin kotiin seitsemän aikoihin. Viisi ja puoli tuntia yhdistystöitä tänäänkin. No, myöhästymiseenkin oli syy; yritin toimittaa avustushakemusta sarjakuvalehteen kulttuurisihteerille (ei ollut paikalla), ja kävin kirjastossa tulostamassa viime viikon torstain Harhan hallituksen kokouksen pöytäkirjan Harhan pankkitilin vaihtoa varten.

25.7.2015

Jonkinlaista suosiota saanut Rikkinäinen taulu -näyttely sai jatkoa eilen iltana, kun lähetin Harhan jäsenille tietoa uudesta, vastaavasta projektista, jossa jäsenet tekevät taidetta edellisen toteuttajan/tekijän kuvailun perusteella. Kaksi on jo ilmoittautunut tähän mennessä. Näyttely töistä on (lienee esillä) Teatteriravintolassa loppuvuodesta tai ensi vuonna. Tuleeko siitä pysyvä näyttely Teatteriravintolaan? Saa nähdä. Kaikki on kiinni jäsenistä (Harhan), ja heidän aktiivisuudestaan, lienee. Niin, tällä kertaa ehkä 22 tai 24 osallistujaa edelliseen "Rikkinäinen taulu" -näyttelyn 14 sijaan? (P.S.; Toteutus vielä avoin, mutta jonkinlaista kuvaa mielessäni "järkevän" ripustuksen suhteen tuli; vietin viikon (tai 6 päivää) loman, ja heti(kö?) olen aktiivisempi saamaan aikaan juttuja?

16.7.2015

Eilen ja tänään olin ripustamassa Taidekeskus Ahjon uusia näyttelyitä. Taidekeskus Ahjon kannatusyhdistys ry:n varapuheenjohtajan talkootöinä olin valvomassa näyttelytilaa eilen ja toisspäivänä, minkä lisäksi autoin näytteilleasettajia eilen ja tänään n. 7 tuntia. Isomäen veljesten näyttely on Ahjon Sysi-salissa. He eivät tarvinneetkaan majoitusta.

8.7.2015

Tänään tein n. 6 tuntia Harhan mahdollisen tulevan katalogin / portfolion taiteilijoista tietojen tarkistusta ja tekstin oikeinkirjoitusta läpi. Huomenna menen T.T.:n (uusi jäsen) luo muokkaamaan taittoa. Julkaisu olisi hyvä saada taitetuksi valmiiksi ennen ensi maanantaita, ja painetuksi ensi viikolla, jolloin on "Ilosaarirock" tai "Rokkiviikko" täällä Joensuussa. Menisimme rokkiviikon perjantaina esittelemään yhdistystämme ja myymään julkaisua (jos se tulee valmiiksi) Joensuun katukuvaan, Popkadun rytmipuistoon. Julkaisua voisi viedä myös yhteistyökumppanimme Kulttuurikahvila Laiturin (jonka osuuskunnan jäseneksi Harha keväällä liittyi) myyntipöydälle - Kahvila Laituri kun sijaitsee heti Rautatieaseman vieressä, joten ehkä rokkikansa eli festivaalivieraat bongaisivat julkaisun sieltä junamatkallaan? Tähän asti julkaisu on vienyt 2 tuntia tietoja kerätessä sähköposteista keväällä. Olisi hauska saada valmiiksi. Mutta yhdistystoiminta on työtä, josta ei makseta palkkaa...

5.7.2015

Liveroolimallipiirustus Kahvila Laiturilla Mannun vartijoiden kanssa, Harhasta piirtäjiä mukana. Tapahtuma on kaikille avoin. Tapahtuma ideoitiin n. kuukausi sitten.

29.6.2015

Puheenjohtajan (Harha) ominaisuudessa tulee eteen kaikenlaisia tilanteita, joihin on reagoitava nopeastikin, ja vastaan voi tulla asioita, joille on löydyttävä aikaa ne selvittääkseen. Harhan yhteistyökumppani ja perjantaina yhdistykseen liittynyt uusi jäsen oli Ahjolla Ahjon puheenjohtajan kanssa suunnittelemassa ulkomaalaisen taiteilijan vierailua Suomessa ja Joensuussa viime perjantaina, kunnes soittivat minulle. Menin tapaamaan heitä Ahjoon, ja selvitimme asioita suunnitellen osaltaan vierailua. Se tapaaminen kesti pari tuntia, ja tänään oli samanmittainen Sirkkalan Kampuksella, jossa (tapaamiseen osallistunut henkilö) opiskelee, Yhteydessä on oltu tähän mennessä Ulkoasiainministeriöön, Taiteen edistämiskeskuksen Joensuun sivutoimipisteeseen sekä Maahanmuuttovirastoon. (Henkilö) menee neljän viikon ajaksi elokuussa työskentelemään työpajoihin Tanskaan, ja mahdollisuutena on, että hän tulisi käymään Suomen puolellakin. (Henkilön) ehdottama aika 6 viikkoa saattaa kuitenkin olla liian pitkä viisumia varten, koska meillä on tarjota vain majoitus sekä osallistuminen vieraana tapahtumiin.

26.6.2015

Ahjon hallituksen edustajia kokousti maanantaina, heti "uuden juhannuksen" jälkeen, mietittiin Lasten Pop -tapahtumaa, ja sitä, kuinka voisimme sen järjestelemisen mahdollistaa, kun samaan aikaan on tulevan näyttelyn ripustus, kolme päivää. Asia saatiin sovittua ja sovitettua - yhtenä mietittävänä asiana oli ripustajien tulevan näyttelyn näytteilleasettajien yöpymismahdollisuus, jos samoja tiloja käytetään Lasten Pop -tapahtumassa. Asia selkeni keskustelussa, mutta aamuyöllä joskus asia palasi mieleeni: "Kuinka majoitamme Isomäen veljekset?" Osittaen johtuen alkuviikon tupakkalakostani nukuin yöt pätkittäisesti, ja heräsinkin aamuyöllä outooon kuvaan päässäni, jossa majoitettavat taiteilijat näin osina, jotka sopivat Taidekeskus Ahjoon. Mielikuvan perusteena oli varmaankin Levy-Eskojen logo (joensuulainen levyliike). Koin näyn puoliunessa huvittavana, ja ajattelin sen nyt piirtää tähän - vähän kuin jokin tetris-tietokonepeli, jossa osia on saatava mahtumaan keskenään.

25.6.2015

Eilen hain (erään jäsenemme) Rikkinäinen Taulu -aiheen maalauksen Ravintola Mikosta, jossa (jäsen) oli iltapäiväkahvilla. Tänä iltana ripustimme Rikkinäinen taulu -näyttelyn Teatteriravintolaan, jossa on ollut Harhan näytelyitä viime vuoden elokuusta alkaen.

Olin mukana seuraavissa yhdistyksissä:
Taidekeskus Ahjon kannatusyhdistys ry
puheenjohtaja 19.9.2015 - 27.3.2018

varapuheenjohtaja 20.4.2015 - 19.9.2015
Joensuun Taiteilijaseura ry
johtokunnan jäsen 2014 - 2015

jäsen 2013 - 2018
Taideyhdistys Harha ry

puheenjohtaja 16.4.2014 - 12.5.2016
jäsen 2008 - 2018