Luin Jaana Venkulan kirjan Taiteen välttämättömyydestä.
Kirja osui tielleni sattumalta erään ystävän opastamana, ja sain siitä joitakin
ideoita tai uusia katsanto- ja suhtautumistapoja aiheisiin ja abstrakteihin
ajatuskehitelmiin, joita olen pohtinut. Osuvinta olisi kuvata kirjan tuottamaa
kokemusta siten, että se tavallaan aktivoi joitakin jo ajattelemieni asioiden
suhteita tai antoi niihin uuden näkökulman. Olen jonkin verran lukenut
taiteesta kirjoitettua tekstiä, ja taiteen ideaa tai taidetta tutkien
lähestyvät kirjat voivat antaa omaan ajatteluun jotain ainakin siten, että
kirjallisuus voi sisältää joitakin samoja käsitteitä tai piirteitä kuin omatkin
ajatukset ja sillä tavalla omia ajatuksiaan voi aktivoida pitämällä tavallaan
ajatukset mielessään, mitä kautta ne voivat kehittyä.
Ensimmäinen asia, joka kirjasta nousi esille, oli jako
tieteelliseen, taiteelliseen ja eettiseen ajatteluun. Tuntui jotenkin
lohduttavalta tieto, ettei taiteen tarvitse vastata kaikkiin kysymyksiin, vaan
niitä voi lähestyä myös tieteellisesti tai eettisesti, niiden vahvuuksia
käyttäen. Taiteelle jäisi siten sen vaatima selittämätön tekijä, tai tila.
Tällainen jako ajattelutavoissa antaa taiteelle sen mahdollisuudet todelliseen
luovuuteen, muotojen ja suhteiden ennalta suunnittelemattomaan ilmaisuun. Noin
vuosi sitten tänne kirjoittamassani päivityksessä asettelin tieteellistä ja
taiteellista ajattelua vastakkain. Osa ystäväni kanssa viikko sitten käymästämme
keskustelusta kuvaa muuttunutta ennakkokäsitystäni tieteelliseen ajatteluun:
- Tuo on totta, tai viime
aikoina olen saanut huomata, ettei tiede ehkä joissain suhteissa ole kovin
erilaista kuin taide; esimerkiksi se voi olla vaikuttavaa ja haastavaa, jotain
muuttavaa. Olen jostain syystä pitänyt niitä taiteen ominaisuuksina, pelkästään
melkeinpä vain siihen kuuluvina. Se johtuu varmaan siitä, että hahmotan tätä
maailmaa taiteen avulla, ja liitän uudet ajatukset siihen, miten hyvin ne
sopivat ajatellen teorioistani tai ajatuksista, joita minulla on taiteesta.
Olen pitänyt tiedettä aiemmin jonakin konstruoituna kimppuna, josta voi hakea
tietoa, muuttumattomana ja jähmeänä. Myös taide voi (ainakin ajatuksissani)
muuttua em. piirteiksi, sitä yritän varoa. Kuitenkin ajattelusi ja se mitä teet
on saanut aikaan "taiteellisessa" ajattelussanikin uusia asioita
aikaan, joten olen huomannut kauttasi tieteen olevan muuta kuin minä olen sitä
pitänyt.
-
Tieteellä ja taiteella on paljon yhteistä. Sitä paitsi se riippuu myös
siitä, kuka tekee tiedettä ja taidetta. Kumpaakin voi tehdä monella tavalla.
Kaikki taide ei ole jotain haastavaa ja muuttavaa. Maailmassa tehdään paljon
taidetta, joka ei haasta eikä muuta mitään. Samoin on tieteen laita. On
taidetta joka puhuttelee laajaa joukkoa ihmisiä; on taidetta joka puhuttelee
harvoja. On tiedettä joka puhuttelee laajaa joukkoa ihmisiä; on tiedettä joka
puhuttelee harvoja. Se ei ole mielestäni hyvä laadun mittari, puhutteleeko
jokin laajaa vai pientä yleisöä. Myös tiede voi haastaa ja muuttaa. Sitä
paitsi, aivan kuin on monia erilaisia tapoja ja tekniikoita tehdä taidetta, on
myös monia erilaisia tapoja ja tekniikoita tehdä tiedettä. Tieteessä ja
taiteessa on muutakin samaa: kummallakin sanalla voidaan viitata moneen asiaan.
Instituutioon, tuotokseen, ihmisiin jotka tekevät... Minä olen aina ollut
kiinnostunut sekä tieteestä että taiteesta, sekä koettuna että itse
harrastettuna, enkä ole kokenut että ne olisivat vastakkaisia. Sitä paitsi, osa
tieteestä lainaa taiteesta ja osa taiteesta lainaa tieteeltä. Esimerkiksi
värien kehittämiseen tarvitaan kemiaa, fysiikkaa ja matematiikkaa. Tiede voi
joltain osin olla muuttumatonta ja jähmeää, mutta niin voi taidekin. Silloin on
yleensä kysymys niin kutsutuista kausista ja valtavirtailmiöistä. Tieteen
perusidea nimenomaan on kyky sietää epävarmuutta. Lisäksi tiede on
ongelmanratkaisua. Se on siis luovaa toimintaa. Osa tieteilijöistä osaa
kirjoittaa todella upeaa kaunokirjallista tekstiä ja on julkaissut muitakin
kuin tieteellisiä tekstejä. Sosiaalipsykologi Jaana Venkula on kirjoittanut
kirjan Taiteen välttämättömyydestä. Luin sen joskus 2007 tai 2008. Siinä hän
kuvaillee omaa näkemystään taiteen tarpeellisuudesta yhtenä asiana yhteiskunnassa
ja omia kokemuksiaan. Hänen mielestään taide on yksi ikkuna todellisuuteen,
joka on ihmisyydelle välttämätön. Lisäksi joskus on niin, että osa tieteestä ja
taiteesta ja uskonnosta puhuu pohjimmiltaan samasta asiasta mutta eri tavalla
ja eri kielillä. Olen tavannut ihmisiä joiden mielestä taidetta ei tarvita.
Eikä filosofiaa. Se on valitettavaa, ainakin jos se pääsee vaikuttamaan
yhteiskuntaan liiaksi. Osan mielestä ei tarvita muuta kuin luonnontieteitä. se
on hölmöä.
Kirjan lukeminen osui oikeaan kohtaan sikäli, että se sai jo
pohtimiini asioihin uutta puhtia ja pointtia, painotti joitakin asioita
mielessäni ja antoi tietysti uutta näkökulmaa, vaikka en olekaan varma
tarkoittiko kirjan kirjoittaja näitä näkökulmia nouseviksi – ehkä ei, koska kuten
taide, myös kirjan lukeminen on subjektiivinen kokemus eli sieltä nousee hieman
eri asioita tai eri tavalla riippuen lukijan ja kokijan omista jo omaksutuista
ja hellimistään ajatuksista, siitä millaisia ne ovat.
Kirjan avaaman parin ajatuksen myötä luulen nyt lähestyväni
aiheitani rohkeammin kokeillen. Jossain määrin työskentelyni on ollut liiankin
suunniteltua ennalta. Nyt ehkä uskallan laittaa itseäni enemmän likoon, ja
ajatella taiteesta laajemmin kuin ennen – samoja asioita, mutta uudenlaisia ominaisuuksia
saaneina. En ole maalannut ellen ole tiennyt tarkkaan, mitä maalaan, ja se on
kapeuttanut ilmaisuvoimaa, joka taiteelle kuuluu. Annan maalausten tulla sitten
kun on niiden aika, ainakin on hyviä ajatuksia pohjalla ja ne voivat saada
jonkin ilmenemismuodon jossakin hetkessä.
