Ajatustenvaihtoa

Luin Jaana Venkulan kirjan Taiteen välttämättömyydestä. Kirja osui tielleni sattumalta erään ystävän opastamana, ja sain siitä joitakin ideoita tai uusia katsanto- ja suhtautumistapoja aiheisiin ja abstrakteihin ajatuskehitelmiin, joita olen pohtinut. Osuvinta olisi kuvata kirjan tuottamaa kokemusta siten, että se tavallaan aktivoi joitakin jo ajattelemieni asioiden suhteita tai antoi niihin uuden näkökulman. Olen jonkin verran lukenut taiteesta kirjoitettua tekstiä, ja taiteen ideaa tai taidetta tutkien lähestyvät kirjat voivat antaa omaan ajatteluun jotain ainakin siten, että kirjallisuus voi sisältää joitakin samoja käsitteitä tai piirteitä kuin omatkin ajatukset ja sillä tavalla omia ajatuksiaan voi aktivoida pitämällä tavallaan ajatukset mielessään, mitä kautta ne voivat kehittyä.

Ensimmäinen asia, joka kirjasta nousi esille, oli jako tieteelliseen, taiteelliseen ja eettiseen ajatteluun. Tuntui jotenkin lohduttavalta tieto, ettei taiteen tarvitse vastata kaikkiin kysymyksiin, vaan niitä voi lähestyä myös tieteellisesti tai eettisesti, niiden vahvuuksia käyttäen. Taiteelle jäisi siten sen vaatima selittämätön tekijä, tai tila. Tällainen jako ajattelutavoissa antaa taiteelle sen mahdollisuudet todelliseen luovuuteen, muotojen ja suhteiden ennalta suunnittelemattomaan ilmaisuun. Noin vuosi sitten tänne kirjoittamassani päivityksessä asettelin tieteellistä ja taiteellista ajattelua vastakkain. Osa ystäväni kanssa viikko sitten käymästämme keskustelusta kuvaa muuttunutta ennakkokäsitystäni tieteelliseen ajatteluun:

- Tuo on totta, tai viime aikoina olen saanut huomata, ettei tiede ehkä joissain suhteissa ole kovin erilaista kuin taide; esimerkiksi se voi olla vaikuttavaa ja haastavaa, jotain muuttavaa. Olen jostain syystä pitänyt niitä taiteen ominaisuuksina, pelkästään melkeinpä vain siihen kuuluvina. Se johtuu varmaan siitä, että hahmotan tätä maailmaa taiteen avulla, ja liitän uudet ajatukset siihen, miten hyvin ne sopivat ajatellen teorioistani tai ajatuksista, joita minulla on taiteesta. Olen pitänyt tiedettä aiemmin jonakin konstruoituna kimppuna, josta voi hakea tietoa, muuttumattomana ja jähmeänä. Myös taide voi (ainakin ajatuksissani) muuttua em. piirteiksi, sitä yritän varoa. Kuitenkin ajattelusi ja se mitä teet on saanut aikaan "taiteellisessa" ajattelussanikin uusia asioita aikaan, joten olen huomannut kauttasi tieteen olevan muuta kuin minä olen sitä pitänyt.

- Tieteellä ja taiteella on paljon yhteistä. Sitä paitsi se riippuu myös siitä, kuka tekee tiedettä ja taidetta. Kumpaakin voi tehdä monella tavalla. Kaikki taide ei ole jotain haastavaa ja muuttavaa. Maailmassa tehdään paljon taidetta, joka ei haasta eikä muuta mitään. Samoin on tieteen laita. On taidetta joka puhuttelee laajaa joukkoa ihmisiä; on taidetta joka puhuttelee harvoja. On tiedettä joka puhuttelee laajaa joukkoa ihmisiä; on tiedettä joka puhuttelee harvoja. Se ei ole mielestäni hyvä laadun mittari, puhutteleeko jokin laajaa vai pientä yleisöä. Myös tiede voi haastaa ja muuttaa. Sitä paitsi, aivan kuin on monia erilaisia tapoja ja tekniikoita tehdä taidetta, on myös monia erilaisia tapoja ja tekniikoita tehdä tiedettä. Tieteessä ja taiteessa on muutakin samaa: kummallakin sanalla voidaan viitata moneen asiaan. Instituutioon, tuotokseen, ihmisiin jotka tekevät... Minä olen aina ollut kiinnostunut sekä tieteestä että taiteesta, sekä koettuna että itse harrastettuna, enkä ole kokenut että ne olisivat vastakkaisia. Sitä paitsi, osa tieteestä lainaa taiteesta ja osa taiteesta lainaa tieteeltä. Esimerkiksi värien kehittämiseen tarvitaan kemiaa, fysiikkaa ja matematiikkaa. Tiede voi joltain osin olla muuttumatonta ja jähmeää, mutta niin voi taidekin. Silloin on yleensä kysymys niin kutsutuista kausista ja valtavirtailmiöistä. Tieteen perusidea nimenomaan on kyky sietää epävarmuutta. Lisäksi tiede on ongelmanratkaisua. Se on siis luovaa toimintaa. Osa tieteilijöistä osaa kirjoittaa todella upeaa kaunokirjallista tekstiä ja on julkaissut muitakin kuin tieteellisiä tekstejä. Sosiaalipsykologi Jaana Venkula on kirjoittanut kirjan Taiteen välttämättömyydestä. Luin sen joskus 2007 tai 2008. Siinä hän kuvaillee omaa näkemystään taiteen tarpeellisuudesta yhtenä asiana yhteiskunnassa ja omia kokemuksiaan. Hänen mielestään taide on yksi ikkuna todellisuuteen, joka on ihmisyydelle välttämätön. Lisäksi joskus on niin, että osa tieteestä ja taiteesta ja uskonnosta puhuu pohjimmiltaan samasta asiasta mutta eri tavalla ja eri kielillä. Olen tavannut ihmisiä joiden mielestä taidetta ei tarvita. Eikä filosofiaa. Se on valitettavaa, ainakin jos se pääsee vaikuttamaan yhteiskuntaan liiaksi. Osan mielestä ei tarvita muuta kuin luonnontieteitä. se on hölmöä.

Kirjan lukeminen osui oikeaan kohtaan sikäli, että se sai jo pohtimiini asioihin uutta puhtia ja pointtia, painotti joitakin asioita mielessäni ja antoi tietysti uutta näkökulmaa, vaikka en olekaan varma tarkoittiko kirjan kirjoittaja näitä näkökulmia nouseviksi – ehkä ei, koska kuten taide, myös kirjan lukeminen on subjektiivinen kokemus eli sieltä nousee hieman eri asioita tai eri tavalla riippuen lukijan ja kokijan omista jo omaksutuista ja hellimistään ajatuksista, siitä millaisia ne ovat.

Kirjan avaaman parin ajatuksen myötä luulen nyt lähestyväni aiheitani rohkeammin kokeillen. Jossain määrin työskentelyni on ollut liiankin suunniteltua ennalta. Nyt ehkä uskallan laittaa itseäni enemmän likoon, ja ajatella taiteesta laajemmin kuin ennen – samoja asioita, mutta uudenlaisia ominaisuuksia saaneina. En ole maalannut ellen ole tiennyt tarkkaan, mitä maalaan, ja se on kapeuttanut ilmaisuvoimaa, joka taiteelle kuuluu. Annan maalausten tulla sitten kun on niiden aika, ainakin on hyviä ajatuksia pohjalla ja ne voivat saada jonkin ilmenemismuodon jossakin hetkessä.