Luin Jaana Venkulan kirjan Taiteen välttämättömyydestä.
Kirja osui tielleni sattumalta erään ystävän opastamana, ja sain siitä joitakin
ideoita tai uusia katsanto- ja suhtautumistapoja aiheisiin ja abstrakteihin
ajatuskehitelmiin, joita olen pohtinut. Osuvinta olisi kuvata kirjan tuottamaa
kokemusta siten, että se tavallaan aktivoi joitakin jo ajattelemieni asioiden
suhteita tai antoi niihin uuden näkökulman. Olen jonkin verran lukenut
taiteesta kirjoitettua tekstiä, ja taiteen ideaa tai taidetta tutkien
lähestyvät kirjat voivat antaa omaan ajatteluun jotain ainakin siten, että
kirjallisuus voi sisältää joitakin samoja käsitteitä tai piirteitä kuin omatkin
ajatukset ja sillä tavalla omia ajatuksiaan voi aktivoida pitämällä tavallaan
ajatukset mielessään, mitä kautta ne voivat kehittyä.
Ensimmäinen asia, joka kirjasta nousi esille, oli jako
tieteelliseen, taiteelliseen ja eettiseen ajatteluun. Tuntui jotenkin
lohduttavalta tieto, ettei taiteen tarvitse vastata kaikkiin kysymyksiin, vaan
niitä voi lähestyä myös tieteellisesti tai eettisesti, niiden vahvuuksia
käyttäen. Taiteelle jäisi siten sen vaatima selittämätön tekijä, tai tila.
Tällainen jako ajattelutavoissa antaa taiteelle sen mahdollisuudet todelliseen
luovuuteen, muotojen ja suhteiden ennalta suunnittelemattomaan ilmaisuun. Noin
vuosi sitten tänne kirjoittamassani päivityksessä asettelin tieteellistä ja
taiteellista ajattelua vastakkain. Osa ystäväni kanssa viikko sitten käymästämme
keskustelusta kuvaa muuttunutta ennakkokäsitystäni tieteelliseen ajatteluun:
- Tuo on totta, tai viime
aikoina olen saanut huomata, ettei tiede ehkä joissain suhteissa ole kovin
erilaista kuin taide; esimerkiksi se voi olla vaikuttavaa ja haastavaa, jotain
muuttavaa. Olen jostain syystä pitänyt niitä taiteen ominaisuuksina, pelkästään
melkeinpä vain siihen kuuluvina. Se johtuu varmaan siitä, että hahmotan tätä
maailmaa taiteen avulla, ja liitän uudet ajatukset siihen, miten hyvin ne
sopivat ajatellen teorioistani tai ajatuksista, joita minulla on taiteesta.
Olen pitänyt tiedettä aiemmin jonakin konstruoituna kimppuna, josta voi hakea
tietoa, muuttumattomana ja jähmeänä. Myös taide voi (ainakin ajatuksissani)
muuttua em. piirteiksi, sitä yritän varoa. Kuitenkin ajattelusi ja se mitä teet
on saanut aikaan "taiteellisessa" ajattelussanikin uusia asioita
aikaan, joten olen huomannut kauttasi tieteen olevan muuta kuin minä olen sitä
pitänyt.
Kirjan lukeminen osui oikeaan kohtaan sikäli, että se sai jo
pohtimiini asioihin uutta puhtia ja pointtia, painotti joitakin asioita
mielessäni ja antoi tietysti uutta näkökulmaa, vaikka en olekaan varma
tarkoittiko kirjan kirjoittaja näitä näkökulmia nouseviksi – ehkä ei, koska kuten
taide, myös kirjan lukeminen on subjektiivinen kokemus eli sieltä nousee hieman
eri asioita tai eri tavalla riippuen lukijan ja kokijan omista jo omaksutuista
ja hellimistään ajatuksista, siitä millaisia ne ovat.
Kirjan avaaman parin ajatuksen myötä luulen nyt lähestyväni
aiheitani rohkeammin kokeillen. Jossain määrin työskentelyni on ollut liiankin
suunniteltua ennalta. Nyt ehkä uskallan laittaa itseäni enemmän likoon, ja
ajatella taiteesta laajemmin kuin ennen – samoja asioita, mutta uudenlaisia ominaisuuksia
saaneina. En ole maalannut ellen ole tiennyt tarkkaan, mitä maalaan, ja se on
kapeuttanut ilmaisuvoimaa, joka taiteelle kuuluu. Annan maalausten tulla sitten
kun on niiden aika, ainakin on hyviä ajatuksia pohjalla ja ne voivat saada
jonkin ilmenemismuodon jossakin hetkessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti