Olen viime vuonna miettinyt aiheita, joihin olen palannut viimeisen seitsemän vuoden aikana. Nyt olen käsitellyt aiheita kolmen maalauksen avulla, kolmea maalausta suunnitellen. Nämä kolme maalausaihetta ovat siis olleet ajatusteni kohteina, vaikka en ole tiennytkään mitä niihin tulee tai mitä lopulliset maalaukset tulevat sisältämään. Olen lähestynyt aiheita ajatusten ja kirjoitusten avulla. Toteutin siis suunnitelmani käyttää näyttelyvieraskirjaani luonnoslehtiönä, kirjoittamalla tosin. Nyt teosten suunnitteluprosessi on ainakin jossakin muodossa tallennettu näyttelyvieraskirjaan, joka tulee esille seuraavan näyttelyyn. Sitä paitsi tarvitsen nämä ajatukset kirjoitettuna työskentelyni tueksi ja miettiessäni aiheita eteenpäin.
Tämä aiheiden kehittely sai alkunsa viime vuoden maaliskuussa, kun sain idean työskentelystä kesäkuussa galleria Harhassa. Mietin aiheita maalis-, huhti- ja toukokuun ajan, ja koetin saada ne näkyviksi kesäkuussa. Aiheiden miettiminen jatkui myös kesäkuun työskentelyn ajan. Sen jälkeen olen miettinyt aiheita kirjoittamalla kuuden kuukauden ajan, joista kahden viimeisen kuun ajan olen kirjoittanut ajatukseni luonnos-vieraskirjaan. Lisään kuvia luonnos-vieraskirjan sisällöstä tuolta ajalta myös tänne blogiin.
Tästä eteenpäin jatkan aiheita luonnostelemalla muuten kuin kirjoittamalla ajatuksiani ylös. Kirjoittamalla ajattelu on edennyt jo niin pitkälle, että voin aloittaa aiheiden kuvallisen luonnostelun. Nämä aiheet eivät saa kuvallista ulottuvuuttaan, eivät toimi, muuten kuin työskentelemällä luonnostelemalla, piirtämällä ja miettimällä värejä.
|
1 |
|
2 |
|
|
|
|
|
3 |
|
4 |
|
|
|
5 |
|
6 |
|
7 |
|
8 |
|
9 |
|
10 |
|
11 |
|
12 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti