torstai 18. helmikuuta 2010
"liian vaikeeta"?...
En tiedä, pääsenkö tavoitteeseeni saada maalaukset tämän kuun aikana valmiiksi. Yllättävän vaikeat aiheet, vaatii paljon ajatustyötä ennen varsinaista työskentelyn aloittamista. Mutta ei ollut tarkoituskaan päästä vähällä, vaan omaksua joitakin uusia asioita, jotka näen mielenkiintoisina ja oleellisena myöhemmän työskentelyni kannalta. Kun kerran on joitakin ajatuksia, mihin suuntaan ilmaisuaan ja maalaustyyliään viedä, niin samahan ne on opinnäytetyössä koettaa käsitellä. Onko kyse oppimisprosessista, jos tietää millainen työn on oltava, mutta keinot ja toteutustapa siihen on jotakin mitä ei ole ennen tehnyt? Olen vain hautonut näitä aiheita pääni sisällä niin pitkään, että tässä vaiheessa ei ole muita mahdollisuuksia kuin saada ne näyttämään siltä kuin haluan. Koen epäonnistuneeni, jos ne eivät näytä samalta kuin mielikuvissani. Täytyy viedä ideat loppuun saakka, en hyväksy itseltäni kompromisseja tässä maalaustyöskentelyssä. Etunani on edellisistä samankaltaisista työskentelyrupeamista kertynyt tuntemus työskentelyn eri vaiheista. En pety ja turhaudu niin helposti, kun tiedän kuitenkin mistä suunnasta ratkaisua lähteä etsimään. Siinäkin mielessä tämä sopii koulutuksen päättäväksi prosessiksi - en ole ennen lähtenyt työskentelemään näin tavoitteellisesti ja tiedostavasti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti