AJATUKSIA TAITEEN HINNASTA Taiteen hinta
-seminaari
Taidekeskus Ahjo 20.5.2016
Juha Kettunen, kuvataiteilija
Taidekeskus Ahjo 20.5.2016
Juha Kettunen, kuvataiteilija
2016
Taiteen ja
kaupallisuuden suhde on mutkikas – ja taiteen kaupallisuuden.
Kuinka paljon ja millä ehdoin taiteen tulisi markkinoida itseään
ja tulla nähdyksi markkinatalouden ehdoilla?
Näihin asioihin
koetan tässä tekstissä pureutua, ja kertoa samalla kuvataiteilijan
asemasta.
Voin puhua vain
omalla suullani omista kokemuksistani kertoessani kuvataiteilijan
arjesta ja työstä. Valmistuttuani kuvataiteilijaksi
Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulusta vuonna 2010, olen sen jälkeen
koettanut tehdä taiteesta itselleni ammattia. Erilaiset
lyhytkestoiset työt kuvataiteeseen ainakin jollakin tavalla liittyen
ovat tulleet tutuksi, samalla kun olen pyrkinyt tekemään omaa
taidetta ja edesauttamaan onnistumisprosenttiani siinä.
Jostakin syystä
koen taiteen itseisarvona merkittäväksi. Todisteluja on toki
esitettävä, eikä monellekaan käy talouden kysynnän ja tarjonnan
ulkopuolelle asettuva ajatus. Tämä ajatus on merkityksellinen
muista syistä.
Taide voi
muodostaa merkityksen tarpeelle, jota mikään muu – viihde tai
kaupalliset ratkaisut – omista rakenteellisista syistään, eivät
pysty ihmiselle tuottamaan. Lainalaisuudet, joita taiteessa on
toimivat eri periaatteiden mukaan kuin tarpeelle selittää
taloudellisesti kannattava systeemi. Ihan jo siitä syystä, että
näkisimme monenlaista, monimuotoista, erilaista taidetta, on oltava
taiteen mahdollista tuottaa itsensä omalakisesti, ei pelkästään –
ainoastaan – taloudellisen järkevyyden perusteella.
Monet
kuvataiteilijat täällä tietävät mistä puhun; taiteen
tekemisestä on usein joutunut maksamaan saadakseen taiteensa esille.
Se on silti ollut merkittävää, merkittävämpää kuin jokin muu
ostos tai hyödyke, jonka samalla rahalla olisi saanut.
Kerronko
kokemuksistani Ahjon näyttelyistä? Miksi teokset saavat minut
tuntemaan olevani taidenäyttelyssä – taiteen parissa eikä
myyntitapahtumassa? Koen olevani taidenäyttelyssä, kun kukaan ei
tarjoa sinulle mitään, sinun ei tarvitse miettiä mitä tarkoitusta
varten joku jotakin tekee. Voit miettiä sitäkin, mutta sinun ei
tarvitse. Tällainen kokemus on tärkeää ihmiselle: et tiedä
mitään siitä, mitä ympärilläsi on. Ei ole ennakkokäsityksiä.
Jo tämä riittäisi perustelemaan taiteen tarkoituksen, jos joku
sellaista kysyy.
Taidenäyttely
saattaa rikkoa myös käsityksiäsi siitä, mihin tällainen
taidekonteksti itsessään liittyy. Et ole odottanut näkeväsi juuri
sitä, mitä näet.
Originaalin ja
hyvän taiteen tunnusmerkit? Ainoastaan kokemusten avulla ne on
laskettavissa, ei laskelmoiden ja laskutoimituksia tehden. Vapaan
taiteen merkitys on elintärkeä ja originaali. Sen voi tuottaa vain
taide ja taideyhteisöt. Se tae – tai lupaus – pyhä, ostamaton.
Tuottaa keskustelua ja kysymyksiä toteamusten sijaan.
---
Keskustelu. Taide
tuo epäilyksiä jo valmiiksi todettuun. Varmasti mietitte, mitä
järkeä on enää maksaa jostakin ylimääräisestä, kun kysyntään
ja tarjontaan perustuva toimintatapa on jo olemassa. Vai luotammeko
kysyntään ja tarjontaan perustuvaan toimintatapaan
erehtymättömästi, sen kykyyn saada kaikki merkitykset ja niiden
arvo puhtaasti esiin vai olisiko sittenkin hyödyllistä pitää yllä
ajatusta vapaasta, omista lähtökohdistaan ponnistavasta taiteesta?
Mikä tarve
minulla on tehdä taidetta? Se muodostuu tekemisen
sisäsyntyisyydestä, siitä että teen tekemisen takia, ja jatkan
tekemistä tekemisieni pohjalta ja ulottamana. Raha näyttelee
sivuosaa tässä prosessissa, ainoastaan mahdollistavana tai
rajaavana kehyksenä. Jatkan tekemistä niin kauan kuin minulla on
mahdollisuuksia ja sisäistä paloa. Tämä on työtä, josta ei
saada palkkaa – jossa kuitenkin on oltava ammattilainen. Saan
syyttää valinnoistani vain itseäni, maksaa taiteen hinnan.
Muutakaan en voi.
Olen kehittänyt
itseäni taiteen parissa koko elämäni tähän päivään saakka, ja
onnistun kohta. Hintaa on maksettu pitämällä oma itse
toimintakykyisenä, valmiina – herkkänä ja vahvana. Hintaa on
maksettu myös teosten äärellä. Omaa tekemistäni olen myös
koettanut ohjata kaupalliseen suuntaan, sillä tavalla, että se
tuntuisi vastaanottajille mielekkäältä. Silti kaikesta tekemisestä
katoaa pohja, ellei tekeminen myös itselle ole merkityksellistä.
Homman pitää ensin maistua itselle hyvältä, ennen kuin se voi
maistua muille.
Taiteen hinta
muodostuu teoista, jotka synnyttävät taidetta – työstä joka
tehdään parhaimman mahdollisen taiteen eteen, työstä, joka
tehdään taidetta mahdollistavien tekojen eteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti