Kirje Oras Tynkkyselle

Luin kirjoituksesi viime vuoden lopulta taiteilijoiden perustulosta. Se olisi hyvä idea. Suomessa on paljon lahjakkaita ja hyvin koulutettuja taiteilijoita eri taiteen aloilta. Tanssi, kuvataide, musiikki. Kaikki näiltä taiteenaloilta eivät tule toimeen taiteensa myynnillä – varsinkin kun esityksistä ja taidenäyttelyistä ei makseta mitään korvausta tekijälle. Kaikki tehdään näkyvyyden vuoksi – sen saamiseksi – ja taiteilijat jopa maksavat päästäkseen hetkeksi valokeilaan. Tiedän tämän kokemuksesta.
Asetelma on vääristynyt, sairas. Se on hyväksytty osaksi tämän yhteiskunnan järjestystä. Taiteilijat ovat niitä, jotka tarjoavat vaihtoehtoisia tapoja nähdä maailmaa – usein itse kärsien. Vähintään vuosikausia varjossa kokemuksiaan kasvattaen. Vähävaraisena, ja sitten pitäisi tarjota valmis, herkullinen ratkaisu tai huipputaideteos vaativalle yleisölle. Joka saa jonkin oikeuden mukaan määrittää, mikä on hyvää taidetta ja millaista suvaitaan niin paljon että siitä voi toimeentuloakin maksaa. Vai onko pelkkää luksusta, josta ei tarvita korvausta tekijälle. Taitaa ne luksuksen pitäjät olla kyllä ihan eri leireissä – politiikassa, hyötyen suomalaisesta poliittisesta järjestelmästä sanoen vain oikeat vuorosanat poliittisen puolueensa korvausta vastaan!

Suomessa suurimmat teot arkisen työläisten työn ja sotien torjuntavoittojen ohella on tehty taiteen saralla. Ihmeen väheksytty ala silti. Taiteilijat kouluttautuvat vuosia ja useimmilla on sanottavaakin taiteensa sisällön kautta. Ei ihan niin mediaseksikästä kuin huomiotalous vaatisi, mutta hiljaista, yleensä pitemmälle kantavaa voimakkuudessa ja syvällisempää. Tapaamani taiteilijat ovat suhteellisen älykästä väkeä. Ehkä yhteiskunnallinen keskustelu onnistuisi. Jos siihen annettaisiin mahdollisuus taiteilijoiden ammattikunta hyväksymällä. Se tarkoittaa perustuloa.

Kerron muutaman esimerkin: millä maksat henkilökohtaiset terveydenhoitokulusi, kun työttömyyskorvauksesi menee jo pelkästään kallistuneeseen ruokaan ja asumiseen. Kukahan niistä asunnoista hyötyy muuten vuokrissa (asumistuki) ellei valmiiksi rikkaat ja yhteiskunnan status quo? Kyseessä ei tarvitse olla sen kummempi kuin hammaslääkärilasku tai jonkin akuutin vaivan hoitaminen tavan terveydenhoidossa, niin johan on tullut haasteita muiden kulujen hoitamiseen. Taiteilijat tarvitsevat useimmiten myös tarvikkeita tai välineitä tai rahaa niiden korjaamiseen tai täydentämiseen. Varsinkin kuvataiteessa tarvitsee jonkin tilan tehdä, mistä tarvitsee maksaa vuokraa. Varmaan myös esittävien taiteiden (musiikki,tanssi) taiteilijoilla pitää olla harjoittelutila. Kokemukseni puitteissa voin sanoa, että nämä tarvikkeet ja työtilan vuokra tekevät toimeentulotukeen sellaisen 100-300 euron loven. Voi laskea, montako kymppiä jää käteen, jos omasta kouluttautumisesta joutuu maksamaan vielä opintolainaa 100 euroa kuukaudessa noin 15 vuotta valmistumisen jälkeen. Sitä ammattitaitoa, ja antautuneisuutta, josta osa nyt haluaa hyötyä ilmaiseksi. Asuminen ja ruu'an ostaminen kaupasta ei ollut ilmaista silloinkaan.

Nyt kun olemme tulleet päätepisteeseen, jossa taiteilja ei ole pystynyt tulemaan toimeen rahallisesti, perheen perustamisesta puhumattakaan ja vielä lisäksi kärsii ehkä mielenterveyden ammattilaisten spektrille tuntemattomista vaivoista, onko ihme jos kaikista populistisin Suomi-meininki ei enää uppoa? Varsinkin jos se tulee sellaisten henkilöiden suusta ja eleistä, joissa aistii olevan opportunisteja ihmisten tekojen ja omien sanojen välisessä vuoropuhelussa? Minä olen kiinnostunut mielenterveyden häiriöistä siinä kuin esikuvani, mutta totean niiden kaikkein sekopäisempien pystyvän kiipeämään sivistymättömässä, ilman kunnollista koulutusta olevaa kansaa olevan yhteiskunnassa käännettävissä mihin tahansa suuntaan. Sen suunnan näyttää taide.

Vaikutat älykkäältä ihmiseltä, ja sen takia sinulle kirjoitankin. Ehkä saat jotain aikaankin. Minun normini on kuitenkin tämä: ilman taidetta tämä kansakunta ei olisi sitä, mitä se on tänä päivänä. Eikä se tule olemaan jatkossakaan, ellei taidetta tunnusteta osaksi yhteiskuntaa. Olen opiskellut Joensuussa, jonne jäin joksikin aikaa Kainuun poikana. Teen seuraavan äänestyspäätökseni Keskustan ja Vihreiden välillä. Menetin nuoruuteni Joensuussa, mutta se oli vain yksi sivu Suomen aluepolitiikan jatkosivuissa. Palasin Kainuuseen tehtyäni ilmaista työtä taiteen eteen – tanssitaiteen ja kuvataiteen – Pohjois-Karjalassa.
Tässä maassa on lahjakkaita, nuoria taiteilijoita, jotka ansaitsevat tunnustuksen työstään, mitä ovat tehneet. Se on vähintä mitä yhteiskunta voi tehdä taiteilijoille. Ala ajamaan sitä perustuloa – ainakin taiteilijoille. Kriteerejä jos määritellä, sellaisia voi olla pienimuotoiset viimeaikaiset projektit, tulevaisuuden suuremmat yhteistökumppanuudet ja yleensä se tosiasia, että tekee taidetta.