torstai 26. huhtikuuta 2012

mythologia, tekhnologia, demokratia, estetiikka

Eilen lähdin tämänhetkiseltä työpaikaltani aiemmin kuin tavallisesti, ja päädyin työskentelytilaani kun tuntui että jotain pitäisi tehdä kun en ollut koko täyttä työpäivää töissä. Työskentelytilasta oli tarkoitus hakea vain pieniä pohjia joihin on tarkoitus maalata näyttelytöitä. Otinkin yllättäen isomman pohjan esille ja aloin maalaamaan sille mielessä pyörinyttä aihetta vaikkei ollut tarkoitus. En ole tainnut aloittaa vielä mitään maalausta näin nopeasti idean syntymisestä, sillä olen hahmotellut aihetta vasta viikon tai kaksi luonnoslehtiössä ja päässäni sen lähtiessä liikkeelle pääsiäisen aikaan nähdessäni vanhoissa piirroksissa kyyristelevän pojan. Ei ollut tosiaankaan tarkoitus aloittaa tätä maalausta vielä mutta jostainhan se alkaa.

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Olen kirjoitellut kuvataiteen opiskelu-aikoinani tämän verran ajatuksia ylös. Olen lueskellut nyt näitä kirjoituksiani kun mietin mitä seuraavaksi tehdä tai antaako kaiken olla. Näistä kirjoituksista tulee jotain tai ei tule, se nähdään myöhemmin.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Välilakka

Olen päässyt nyt maalaustyöskentelyssäni siihen vaiheeseen, että sivelin välilakan alusmaalaukseen. Tein lakan muutamia viikkoja sitten jauhamalla dammarhartsia huhmarilla jauheeksi ja sekoittamalla sen tärpättiin. Seossuhde oli noin 1:1, mutten lisännyt tärpättiä jälkeenpäin, koska sekoitusastian pohjalle oli tarttunut jonkin verran dammarhartsia. Arvioin seossuhteen olleen tämän vuoksi noin 1 osa dammaria ja 2 osaa tärpättiä, mikä vastaisi jo loppulakan seossuhdetta. Kuvassa näkyy dammarhartsia, jauhettua dammarhartsia sekä tärpättiin sekoittunutta dammarhartsia.














Koskapa aioin selostaa koko työskentelyjärjestyksen kuten mainitsemassani ensimmäisessä blogimerkinnässä oli tarkoitus tehdä, niin tehdään se nyt: Kuvassa yksityiskohta maalauksesta ennen ja jälkeen lakan sivelyn. Tästä jatkan työskentelyä taas öljyväreillä. Ei kärsi vielä paljastaa koko teosta.