perjantai 4. syyskuuta 2009

Päiväkirja

Sain juuri valmiiksi melko isokokoisen (70 x 100 cm) maalauksen, jonka parissa olen työskennellyt kuukauden ajan. Kerrosmaalaus alkaa toimia maalauksissani - siitä kuvallisena esimerkkinä valokuvat neljän eri työvaiheen jälkeen. Työrupeamia oli kaikkiaan viisi, mutta valitettavasti poistin vahingossa kamerastani valokuvan ensimmäisen työskentelyn tuloksesta.
Lisäksi maalasin harmahtavan sävyisen pohjakerroksen aivan alussa, mutta siitä en nyt viitsinyt ottaa kuvaa.









Toisen kerroksen jälkeen











Kolmas työskentelykerta; alan etsiä varjokohtia ja lisään ihon sävyjä.








Neljännellä kerralla menin ehkä jopa liian pitkälle kerrosmaalauksessa. Etenkin puolivarjojen sävyt menettivät terävyytensä, kun maalasin niidenkin päälle.







Vaikka kerrosmaalaus-tekniikalla maalataankin, niin ei sitä kauttaaltaan koko maalauksessa tarvitse käyttää. Vasemmanpuoleisessa kuvassa vielä kiehtovat sävyerot, jotka menetin kun noudatin tekniikkaa liian orjallisesti. Tämä olkoon opiksi minulle tulevaisuudessa.






Valmis teos. Viimeisellä kerralla etsin valokohtia, lisäsin hiukan varjokohtiin tummuutta, maalasin mekon sekä kasvin, ja lopuksi sain signeerata työn lempivärilläni vihreällä.
Viimeinen työskentelyrupeama kesti yli neljä tuntia, kun aiemmissa olin selvinnyt parilla tunnilla. Mutta työ palkittiin.

Ei kommentteja: