lauantai 13. maaliskuuta 2010

Talvisodan veteraani Veikko Kettusen muotokuva

5.12.2009-10.3.2010

Sain mahdollisuuden maalata 95-vuotiaan sotaveteraanin muotokuva.


















Ensimmäinen maalauskerta oli malliin tutustumista ja suuripiirteistä alusmaalausta.



















Toisella kerralla melko reipas ote jatkui. Tämän maalasin jo valokuvan pohjalta kuten seuraavankin kuvan.

Kuhmon Talvi -näyttelyyn aikaansaamani maalaus ja 10.3. elävästä mallista viimeistelemäni muotokuva. Sävyero maalauksissa ei ole näin vahva, vaan valokuvat niistä on otettu erilaisissa valaistuksissa.

En ole ennen oikeastaan maalannut muotokuvaa ja opinkin tästä paljon tulevia muotokuvia ajatellen. Ihmisen kuvaamisessa on omaksuttava täysin eri keinoja kuin asetelmassa tai maisemassa.

Ei kommentteja: