torstai 21. helmikuuta 2013

Provokatiivisuudesta

Ei tietenkään ole koskaan hyvä, jos teos on puhkityöstetty - katsojan kannalta loppuun selitetty. Katsojalle saattaa silloin tulla sellainen kokemus kuin häntä yritettäisiin ohjailla, mikä saa reagoimaan erittäin tunnepitoisesti - ja luonnollisena reaktiona suhtautumaan varauksellisesti. Tämä on tietysti ok, jos se on ollut tarkoituskin, usein kuitenkin täysin tarkoituksetonta. Siis saada aikaan katselijassa jokin eksakti tunne tai päätelmä, mikä katsojan kriittisyyden testaamisen ja vahvistamisen kannalta voi tietysti sekin olla hyväksi. Harvemmin on. Ja on myöskin turha yrittää keksiä teoksen joillekin tällaisille piirteille sellaisia perusteluita jälkeenpäin, jota ne eivät olleet alun perin.

Millainen on provokatiivinen teos? Onko kyse teoksen ominaisuuksista, piirteistä ja "osa-alueista" - vai enemmänkin siitä, millaisen reaktion teos saa aikaan yleisössä? Millä provokatiivisuutta yleensä on tapana mitata?

Ensimmäisenä tulee mieleen aihe. Se voi viitata tai suoraan esittää (ärsyttää) sellaisiin asioihin, jotka jollekin yhteisölle ovat kiellettyjä. Tällä keinoin on ainakin teoksen huomioarvon saamisen kynnys matalalla ja lavea - ehkä jopa valtakunnallisestikin - sen kummemmin puuttumatta siihen, mitä todellisia "kätkettyjä" rakenteita teos ihmisissä purkaa, tai miten merkityksellisiä ne ovat.

Ensisijaisena "mekaniikkana" on tässä siis huomioarvo, johon keskittämällä teoksen varsinainen sisältö ja korkea tekninen taso jää toissijaiseksi. Ehkäpä kapinallisinta, mitä taiteessa/taiteella voi tehdä, on keksiä tai löytää uusi tapa käsitellä jotakin asiaa tai uusi tekniikka?


Ei kommentteja: